Maailman vaarallisin lentokenttä

Canon EOS 20D, EF 28-135. Lukla Airport, near Everest. Altitude 2700 m.

Taas kerran on lähtö Nepaliin lähellä. Reilun viikon päästä pitää kaikki kimpsut ja kampsut olla tiiviisti trekkikassissa, kamerat kaulassa ja pohkeet kunnossa. Liikaa ei ole tullut fyysistä puolta harjoiteltua, varsinkaan kun tuo selkävärkki otti itseensä (pahat kielet väittävät että liiallisesta golfin pelaamisesta muka). Ylemmässä kuvassa lumihuippuisten vuorten sankaripilotit starttaavat Luklasta kohti Kathmandua. Kenttä on aivan uskomaton, lähestyminen alkaa kolmen-neljäntuhannen metristen vuorenhuippujen välisestä laaksosta kohti valtavaa vuorenseinämää. Kiitorataan pitää osua aina kerralla, lentäjillä ei ole mitään mahdollisuutta nostaa konetta epäonnistuneen lähestymisyrityksen jälkeen, vastassa on ylitsepääsemätön luonnoneste.

Lentoon lähteminen vaatii täyden kaasun lisäksi rautaiset hermot, kenttä on liian lyhyt kaikille käytössä oleville konetyypeille. Ilmaan päästäänkin kätevästi "heittäytymällä" rotkoon, sananmukaisesti. Kiitorata on lyhyt, äärimmäisen kapea ja reilusti alaspäin viettävä. Pilotit huudattavat ja testaavat moottoreita kiitotien alussa ja trekkaajat istuvat hiljaa - katseet tiukasti ohjaamon pienissä ikkunoissa. "Matkustamon" penkit (kuten koneetkin) ovat parhaat päivänsä nähneitä. Aivan tavallista on esimerkiksi turvavyön kiinnitysten puuttuminen, olen itsekin päässyt sitomaan vyötä penkin jalkoihin.. Kone rähisee ja vaappuu täydellä vauhdilla kohti ammottavaa rotkoa kun yhtä-äkkiä kiitorata vetäistään pyörien alta! Lentäjät nostavat laitteen tyynen rauhallisesti pieneen kaartuvaan nousuun ja turistit uskaltavat vihdoin hengähtää. Jäljellä on enää lyhyt lento pääkaupunki Kathmanduun. Matka tosin tehdään vuoriston ehdoilla, koneet eivät jaksa nousta maailman korkeimman vuoriston päälle, joten lennämme laaksojen labyrintissa. Välillä siipien ja vuorenkulman välillä on vain kymmeniä metrejä. Ilmakuopan kohdalla voin vaikka vannoa että käymme alle kymmenen metrin päässä rinteestä. Perillä Kathmandun Triphuvanin kentällä olo on helpottunut ja monen matkustajan naama tuhkanharmaa.

Canon EOS 20D, EF 28-135. Lobuche, altitude 5000 m. Rescue helicopter.

Tällä kertaa matkustamme kuitenkin eri alueelle ja siirtymävälineeksi olemme valinneet bussin. Kuulostaa turvalliselta ja mukavalta, ha? Tervetuloa Nepaliin!

Parempia kuvia salamalla

Canon 5D mark II, ef 24-105 f4.0L is usm, f4.0, 1/60 s, ISO 800, lengh 73

Salamalla kuvatessa tulee helposti rumia varjoja henkilöiden tai esineiden taakse. Lisäksi kohde yleensä hieman ylivalottuu, kun taas tausta jää epärealistisen tummaksi. Yhdysrakenteisella salamalla näitä ongelmia on vaikeampi välttää.Pääsetkin aivan uudelle tasolle salamakuvauksessa kun hankit pienen erillisen salamalaitteen.  Nykyisillä erittäin herkkäkennoisilla digikameroilla pystyt helposti saamaan korkealaatuisia sisäkuvia ihmisistä.

Miten saan valokuvan taustan kauniin sumeaksi?

Camera	Canon EOS 5D Mark II
Exposure	0.005 sec (1/200)    Aika
Aperture	f/2.8                Aukko (himmennin)
Focal Length	200 mm               Zoomaus
ISO Speed	800                  Herkkyys

Canon EOS 5D Mark II

0.005 sec (1/200)    Aika

f/2.8                Aukko (himmennin)

200 mm               Zoomaus

800                  Herkkyys

Minulla on joskus kamerassani järkyttävän suuri, näyttävä ja painava teleobjektiivi, eikä se Canon 5d kamerakaan niitä pienimpiä pokkareita ole. Iso kamera kaulassa tämmöinen harrastajakuvaajakin herättää muissa näppäilijöissä pelonsekaista kunnioitusta, ja melkein poikkeuksetta raskaan kaluston kantaja luokitellaan ammattikuvaajaksi.

Edelliseen liittyen minulta kysytään usein myös kuvaamiseen liittyvistä teknisistä asioista, ja monesti olen osannut vähän vinkkiä antaakin. Ajattelin sitten pikkuisen laajentaa tätä niksi- ja vinkkiosastoa tänne bloginkin puolelle. Vinkit on tarkoitettu ihan aloittelijoille, järkkäreiden omistajille (tai semmoista suunnitteleville).

Ensimmäinen vinkki koskee sumean taustan tekemistä kuvaan. Ammattisanakielessä sumennusta sanotaan "bokeh:iksi", ja sillä on tarkoitus harhauttaa aloittelijoita ja saada helppo asia kuulostamaan kalliilta ja vaikealta.

Sumennuksen saa helposti aikaan kaikilla järkkäreillä, tosin sen laatuun vaikuttaa mm. objektiivin himmentimen aukon koko ja muoto. Tehdäänpä tämä kuitenkin helpoksi, eli jätetään kaikki turha hömppä pois.. Otat vain kamerasi ja kokeile kuvaamista säädöillä joita seuraavassa esittelen.

Kuvassa yllä on esimerkkinä Canonin eos 60D kamera ylhäältä katsottuna (ei hätää jos sinulla on Nikon tai esim. Pentax). Säätöjen symbolit ovat suht samanlaisia eri kameroissa.

Valitse ensin valintakiekosta (kuvassa vasemmalla oleva pyörä) symboli "Av" (Nikonissa "A"), se tarkoittaa aukon (himmentimen) esivalintaa. Paina nyt laukaisinta puoleen väliin (säädöt, tarkennus jne aktivoituvat puoleen väliin painalluksella).

Käännä pientä valintakiekkoa oikealla laukaisunapin vieressä, etsimeen (tai/ja näyttöön) tulee näkyviin aukon arvot jotka siis vaihtuvat kiekkoa kääntämällä.(Kiekko voi sijaita eri kameroissa vähän eri paikoissa).

Valitse nyt pienin lukema (esim. 3.5 tai 5.6) jonka saat näkyviin. Isot numerot (siis himmentimen aukon numerot) esim. 16 tai 22 antavat vähemmän syväterävyyttä - siis vähemmän sumeutta.

Ota kuva em. säädöillä esim. henkilöstä tai esineestä joka on noin metrin päässä kamerasta. Parhaan tuloksen saat kuvaamalla teleasennossa, sommittele kuva niin että kohde peittää melkein koko kuvan. Tarkasta kuva takanäytöltä - voilá, sinä osaat sumennuksen (voit nyt käyttää bokeh-sanaa, ja kaikki pitävät sinua ammattilaisena)!

Italialaiset korot

Kävin hyvän ystäväni Tumen kanssa kesällä Italiassa. Suunnitelma oli tylyn lyhyt, kamerat matkaan ja kuvataan kaikkea mistä vähänkin valoa heijastuu. Matkaan lähdettiin Ryanilla, Tampereelta. Tunsin lievää vahingoniloista mielihyvää kohdistuen kaikkiin hesalaisiin - kerrankin pääkaupunkilainen joutui matkustamaan pitkän matkan lentokentälle.

Elettiin juhannusviikkoa ja tuntui vähän väärältä jättää kotimaa kesken parhainta kesää ja -golfkautta. No, retkemme oli vain kolmen päivän mittainen - sunnuntai-illasta keskiviikkoon. Laskeuduimme siis alkuillasta Bergamoon jonne olimme tehneet valmiiksi vuokra-auton varauksen. Pikkuinen Fiat Pandamme olikin reissullamme kovassa käytössä, sillä olimme tien päällä lähes koko ajan.
Lentokentältä suikkasimme saman tien (muutamassa tunnissa) ensin Veronaan ihan aistinvaraisesti, Ilta alkoi jo olla pitkällä kun me pojat vielä zoomailimme yösijaa. Kaupunkiin saavuttaessa pikku hotelleja kuitenkin oli mukavasti tarjolla ja saimmekin neuvoteltua kelpo huoneen pariksi yöksi kohtuulliseen hintaan.

Valokuvaaminen alkoi ensimmäisen (ilta-) kaljan merkeissä. Canonin 5D II suoriutui kiitettävästi kahden hengen ryhmäkuvastamme pelkkien terassivalojen loisteessa. Kolmijalkaa paikkasi kameraukkuni pöydälle sijoitettuna. Illalla muotoutui myös hieno Italian-kuvaus suunnitelmamme; huomenna tutkisimme Veronaa ja vielä seuraavana päivänä puikkaisimme Venetziaan.

Camera	Canon EOS 5D Mark II
Exposure	0.04 sec (1/25)
Aperture	f/4.0
Focal Length	EF 24-105L 2.8 IS USM, 88 mm
ISO Speed	100

Canon EOS 5D Mark II

0.04 sec (1/25)

f/4.0

EF 24-105L 2.8 IS USM, 88 mm

100

 

Veronassakin katsottavaa riittää, missiomme mukaan otimme pari sataa ruutua upeasta vanhasta kaupungista, Romeon ja Julian parvekkeesta, mopoista, raunioista jne. Mitään varsin sykähdyttävää kennolle ei kerääntynyt. Mielestäni yksi reissun parhais otoksista (minulle) tuli puun takaa kun istahdimme pienen katukahvilan terassille expressoille (oli vielä aamupäivä, siksi emme ottaneet oluita). Paikallinen hemmo luki lehteä ja joi aamukahviaan kaikessa rauhassa, tein valmiit säädöt kameraan ja laskin sen syliini muka kahvin juonnin ajaksi. Painelin kuitenkin samalla laukaisinta tiuhaan kuvakulmaa vaihdellen. Hemmon kengät olivat kohteena ja sain mieleiseni raamin noin viidentoista otoksen joukosta. Kuvassa on mukava luonnonvalo joka vielä saa kivasti kimmokkeita jalkakäytävän mukulakivistä. Henkilöstä välittyy aito italiailainen tyyli, sukat housut, kengät - kaikki hyvin aistikkaasti valittuina. 

Nepalin lapset

Vajaa kuukausi aikaa maailman katolle lähtöön.

Canon EOS 20D EF28-135

2008 vuoden Nepalin reissulla pysähdyimme Phungi Tharga:aan lounaalle, paikka on juuri ennen temppelikylä Tengbocen hikistä mäkeä. Tengboche on Nepalin ja yksi buddhalaisen kulttuurin pyhimmistä paikoista. Kymmenet eri-ikäiset munkit ja oppilaat kansoittavat pienen kylän raitit. Koko alue kuuluu Khumbu -nimiseen alueeseen ja reittimme vie aina maailman korkeimman vuoren, Everestin, juurille.

Phungi Targassa lapset touhusivat pihamaalla omiaan, ja bongasin tämän kolmikon istuskelemasta kantajien eli porterien penkeiltä. Isoimmalla tytöllä oli hieno nukke, ja kaikesta päätellen se olikin hänen rakkain lelunsa. Kuvan toisen tytön ajatuksia voi vain arvailla, mutta ilmeestä päätellen nukke olisi hänellekin kelvannut. Ehkäpä kysymyksessä olikin sisarukset ja tänään oli isosiskon vuoro pitää lelua? Pikkuveikkaa nukkehommelit eivät tuntuneet sen kummemmin kiinnostavan.

Reissumme kohdistuu ensi kuussa Annapurna-vuoriston alueelle, joten tämä kolmikko jää varmuudella silloin näkemättä. Kaikkien maailman lasten mieliä kiehtoo luonnollisesti hienot uudet tavarat, mutta asialla on kääntöpuolensakin. Me turistit, nepalilaisten silmissä rikkaat ihmiset, tuomme pikkuhiljaa omaa kulttuuriamme heidän tykönsä. Lahjojen antaminen lähtee varmasti turistin sydämestä, kuitenkaan emme voi jokaista auttaa tai lahjoa. Ihana lahja tekee pienen ihmisen varmasti iloiseksi, mutta samalla muun katraan kateelliseksi ja jopa syrjiväksi. Mieti siis, mitä ja miten paljon haluat antaa.

Perinteisesti olen pakannut matkaan kuulakärkikyniä (nyt siis tiedät minne kaikki hävinneet kynäsi päätyvät), pyyhekumeja ja jopa pieniä ruutuvihkoja. Pienet koulutarvikkeet ovat köyhille lapsille tarpeellisia ja niitä voi antaa kaikille. Lapset osaavat kyllä pyytääkin, "give me pen", on ihan yleinen kysymys lapsilauman keskuudesta. Pyytävät lapset rahaakin ja makeisia, mutta näihin kannattaa suhtautua varovaisemmin.
Kannattaa miettiä myös miten lasten vanhemmat suhtautuvat, ajatteleppas jos tuntematon tarjoaisi sinun lapsellesi leluja, makeisia tai rahaa.. 

Pariisin perukoilla

Muutama vuosi takaperin päätin viettää laatuaikaa aivan omissa oloissani, vain minä ja kamerani. Oli helmikuu, ja mietin pääni puhki minne haluaisin lähteä, mitä tahtoisin kokea. Kriteerinä paikan valinnalle budjetin lisäksi oli juuri tuo kokemuksellisuus, halusin siis enemmän kuin vain omaa aikaa. Kaikki järjestyy netissä, ja pian huomasinkin olevani matkalla talviseen Pariisiin. Suunnitelmaa minulla ei ollut, eikä teatterilippuja, ravintolavarauksista puhumattakaan.

Matkaani voitaneen kutsua aikuisen miehen interrailiksi, sillä metroa tuli kulutettua ihan kiitettävästi.

Luonteeltani varovaisena päätin pakata valokuvauskalustoni tavalliseen reppuun kalliin näköisen kameralaukun sijaan. Suurkaupungissa on kuitenkin suuremmat vaarat tulla kolkatuksi ja ryöstetyksi, varsinkin kun yksin tallustaa. No, tällä reissulla noita rosvoja ei näkynyt eikä kuulunut, vaikka notkuin yölläkin mielestäni hieman arveluttavilla kulmilla. Kaikki meni siis mukavasti ja kun yksin kulkee, niin yksin myös päättää päivän ohjelmasta. Louvret ja monet turistien suosikkikohteet tuli koluttua, mutta Eiffeliin en kiivennyt - sen kokemuksen jätin odottamaan vielä romanttisempaa reissua varten..

Kamera oli tuolloin Canon 20 D ja optiikka tuossa kuvassa 70-300 efs.