torstai 24. marraskuuta 2011

Supertarkkojen kuvien ottaminen yöllä

Camera Canon EOS 5D Mark II
Exposure 3 sekuntia
Aperture f/6.7
Focal Length 50 mm
ISO Speed 100
Olet monesti nähnyt silmiähivelevän tarkkoja ja kauniita maisemakuvia, ja olet ehkä ihmetellyt miten tai millä ne oikein on otettu. Äkkiseltään voi tuntua että supertarkat postikorttikuvat ovat vain ammattikuvaajien kalliiden laitteiden ja ammattitaidon mahdollistamia. Voit kuitenkin saada yhtä hienoja ja tarkkoja kuvia millä tahansa nykyaikaisella järjestelmäkameralla. Tarvitset vain muutaman konstin ja hieman valikkosurffailua kamerasi menussa.

Ensimmäiseksi; tukeva jalusta on välttämätön lisävaruste. Jalustan voi kyllä hätätapauksessa korvata sijoittamalla kamera jonkin kiinteän esineen, kuten kiven tai kameralaukun, päälle. Jalusta ja kamera ei tietenkään saa liikahtaa yhtään (esim. tuuli voi horjuttaa jalustaa..).

Toiseksi; laita objektiivin kuvainvakain pois päältä. Tuettuna kamera ei tarvitse vakainta, joissakin kameroissa vakain aiheuttaa tärinää tuettuna kuvattaessa.

Kolmanneksi; käytä lanka- tai langatonta laukaisinta, voit käyttää myös kameran omaa ajastettua itselaukaisinta. Tämä on tärkeää, käsin painettaessa kamera tärähtää varmasti.

Neljänneksi; kuvaa ISO 100 herkkyydellä. Herkkyyden voi valita yleensä muissa kuin automatiikkatilassa. Suuremmat ISO -herkkyydet mahdollistavat lyhyemmän valotusajan, mutta "kuvakohinan" eli rakeisuuden kustannuksella. Käytä "aukon esivalintatilaa", Canonissa se on merkitty kameran päällä olevaan valintakiekkoon merkinnällä "Av". Valitse aukoksi 8.0 tai isompi luku, jolloin kaikki etualalta kaukaisuuteen tulee tarkaksi (eli syväterävyys on laaja). Useimmissa objektiiveissa aukko 8 piirtää optisesti tarkimmin.

Ja viimeiseksi, kahlaa menuvalikkoa, ja etsi sieltä "peilin (järjestelmäkameroissa on peili josta valo heijastetaan etsimen prismaan) lukitus". Peili on lukittava yläasentoon ennen laukaisua, peilin toiminta nimittäin aiheuttaa sekin tärähdyksen kameraan!

Nämä kaikki toimenpiteet on tehtävä koska yökuvissa valotusaika voi olla jopa kymmeniä sekunteja riippuen pimeydestä, käytetystä aukosta jne. Muista ottaa paljon kuvia, kamerasi pieneltä näytöltä et pysty helposti näkemään oletko saavuttanut supertarkkuutta. Uskomattomiakin asioita nimittäin tapahtuu, tämän jutun kuvauspaikka, Annapurna vuoristo Nepalissa, sijaitsee herkällä maanjäristysalueella ja minijäristys tärisyttelee tuon tuostakin kameralaitteita vaikka kuvaaja tuskin sitä itse edes huomaa.

Sitten vaan kuvaamaan upeita talvisia auringonnousuja ja -laskuja! Muista palauttaa normisäädöt kameraasi yökuvien jälkeen (minulle käy pääsääntöisesti niin että en muista tätä..) .

lauantai 19. marraskuuta 2011

Golfia Himalajalla

Huikea Himalayan Golf Course, Pokhara. Useilla lyöntipaikoilla oli sadan metrin korkeusero väylälle.
Kuudes Nepalin reissu takana, Himalayan lumous pitää yhä otteessaan. Matkamme focus oli hieman aiemmasta "hikeä, portaita, jakinpaskaa, vatsatautia" -kaavasta poikkeava. Tällä kertaa vietimme vain kymmenen päivää maailman katolla, ja siitäkin kaksi golfkentillä. Oleskeluamme väritti myös poikkeuksellinen sää, normaalisti marraskuussa on kuivaa ja kirkasta - koko vuoden paras trekkisää. Nyt ilmassa oli jatkuvasti sumua, pilviä ja jopa rankkojakin vesikuuroja. Lämpötilatkin laskivat tavanomaisen parinkymmenen asteen alapuolelle.
Gokarna Golf. Sininen tii vastaa kotimaan keltaisia.
 Ensimmäinen golf-kosketus oli Gokarna Forrest Resortin upea kenttä Kathmandussa. Kenttä oli hienossa kunnossa ja käytössä golfautot, sekä Aasian malliin pakolliset caddiet. Gokarnan kenttä on rakennuttu kumpuilevaan maastoon noin puolen tunnin ajomatkan päähän Kathmandun keskustasta. Kathmandu sijaitsee noin 1400 metrin korkeudessa merenpinnasta ja kenttä vielä muutaman sata metriä korkemmalla. Jätimme kaikki golf-varusteet kotiin ja tyydyimme pelaamaan vuokravälineillä, taas kerran tuli todettua että peli ei ole varusteista kiinni - yhtä haastavaa omilla tai vierailla. Kenttää ympäröi tuuhea sademetsä, pallo hukkui helposti väylän reunan aluskasvillisuuteen ja kauemmas jorpakkoon lyödyt kannatti unohtaa saman tien mönkiäisten ja kasvuston tuuheuden takia. Lisämaustetta peliin toivat apinat, ne parveilivat useilla greeneillä ja lyöntipaikoilla, "varo apinaa" - olikin aivan konkreettinen huomautus tällä kentällä. Puolen matkan krouvissa tapasimme myös Suomen Nepalin suurlähettilään Asko Luukkaisen, hän pelasi yksin ja päästimme hänet ryhmämme edelle tauon aikana.

Suurlähettiläs Asko Luukkainen ja kirjoittaja Gokarnan klubitalolla.
Himalayan Golf Course olikin sitten astetta eksoottisempi kokemus. Kenttä sijaitsee Pokharassa, parisataa kilometriä Kathmandusta länteen. Keskustasta kentälle selviää puolessa tunnissa autolla, kannattaa kuitenkin varmistaa kuskilta että hän tietää minne ollaan menossa. Kaupunkien keskustojenkin tiet Nepalissa ovat surkeassa kunnossa, mutta tie Himalayan kentälle muuttuu metri metriltä vielä pahemmaksi. Epäusko kasvaa vielä lisää kun aletaan olemaan lähellä klubitaloa, maasto on alavaa peltoa ja kentällä pitäisi olla huikeita korkeuseroja. Lopulta peliseurueemme saapuu isolle lukitulle rautaportille, jostain tyhjästä ilmestyy paikallinen mies avaamaan portin. Edelleenkin epäilemme olevamme väärässä paikassa. Aavemainen, kolossaalinen, loppuunrakentamaton klubitalo jää taaksemme, matka jatkuu ohi keskeneräisten kaksikerroksisien loma-asuntojen ja lopulta saavumme "klubitalolle". Arvoitus ratkeaa vasta pihassa, kenttä on rakennettu tasamaata halkovaan syvään ja laakeaan joenuomaan. Ensimmäiset pari väylää pelataan "maan päällä", kolmoselta lyödään jo huima avaus rotkoon. Väylien kunnossapito tapahtuu biomekaanisesti. Kentällä parveilee nautoja, härkiä, paikallisia ihmisiä, jopa sotilasjoukkue tarpoi yllättäen kentän halki. Greenit on hyvässä kunnossa, mutta reiät varmaankin alkuperäiset. Viheriöt on ympäröity piikkilangoilla karjan vuoksi ja niille pääsee näppäristi metallisista pyörö-ovista. Himalayan Golf on nimensä ansainnut.