Pohjois-Korea, meno-paluu

Julisteita myynnissä

Pientä kutinaa ja jännittävää kihelmöintiä on ilmassa. Lentolipussa lukee Helsinki-Peking ja jatko-lentolipussa Peking-Pjongjang.

Helsingissä Finskin suora lento myöhästyy 40 minuuttia. Lasken että meille jää kuitenkin ihan mukavasti aikaa terminaalin ja koneen vaihtoon. 

12 hengen ryhmämme koostuu erittäin kokeneista matkaajista ja meistä kahdesta Tres Hombresin matkaoppaasta. Puolet porukastamme on golfaajia ja juuri kolopallon ympärille tämä reissunme onkin rakennettu. 

Ilmaan päästään ilmoitetussa ajassa ja 7 tunnin lento sujuu yllättävän kivuttomasti ajan kuluessa kirjoittelun ja matkaajien kanssa keskustellen. 

Jatkolento löytyy bussilla ja junalla siirtyen. Kiinan agenttimme Jenny tuo vielä täsmällisesti Pohjois-Korean viisumimme tapaamispaikallemme Starbucksiin. Olen ensimmäistä kertaa matkalla maailman suljetuimpaan valtioon ja täytyy myöntää että jo lento Koryo Airin omalla kalustolla pikkaisen jännittää. 

TU-204-100, Tupolev on peloistani huolimatta nykyaikainen ja ilmeisen hyväkuntoinen. Vain puolentoistatunnin loikkauksella siirrymme mystiseen Pohjois-Koreaan. 

Seuraava helpotuksen huokaus pääsee maahantulotarkastuksessa joka sujuu lähes ilman viivytyksiä. Saamme jopa pitää puhelimemme kunhan emme vain käytä wifiä ja/tai yritä soittaa niillä. Rikkeestä on luvassa 1500 dollarin rangaistus. 

Kaksi opasta odottaa meitä bussikuskin kanssa ja ilmenee että toinen oppaista oli auttamassa meitä maahantulotarkastuksessakin. Vanhempi opas Pak vaikuttaa tomeralta ja määrätietoiselta, Nuorempi neiti Kim taas heti mukavalta ja helposti hymyilevältä. Kuskimme Ri on taas kuin suoraan Bruce Leen toimintaseikkailuista repäisty. 

Hotellimme Pjongjangissa, Yanggadko Hotel sijaitsee saarella aivan keskustan tuntumassa

Yanggakdo hotellille on vain puolen tunnin hieman töyssyinen matka pitkin käsittämättömän leveitä, mutta lähes tyhjiä, asfalttipolkuja.

Pjongjangissa hämmästyttää ensimmäisenä huikeat pilvenpiirtäjät ja tietysti korkeat valtiolliset rakennukset. Pysähdymme parissakin kohteessa ennen hotellia ja vaikka matka on ollut väsyttävä ja pitkä niin nyt kukaan ei haukottele, ellei sitten suorastaan hauko henkeä. 

Hotellimme sijaitsee saarella ja meillä on vapaa kulku ulkona, saarelta poistuminen on kuitenkin luvatonta. 

7.9.2016 Yanggakdo Hotel Pjongjang

Tutustuimme vielä illalla hotellimme 47 kerroksen pyörivään ravintolaan. Kaupungin siluetti piirtyy pimeässä länsimaihin verraten vähempien valojen hehkuttamana. Hetken päästä ymmärrän että valon puute johtuukin mainosvalojen lähes täydellisestä puuttumisesta.

Ensimmäisen päivän ohjelmamme vie meidät aluksi etelään suoraan Koreoiden rajalle. Oppaiden joukkoon liittyy nuori kaunis videokuvaaja "camera-woman" Jon. Kuvaaja on "yksityisyrittäjä" joka seuraa meitä koko reissumme ajan ja päätteeksi saamme ostaa hänen tekemänsä videon - huikeaa!

Bussimme on ihan mukava mutta tiestön kunto suorastaan kehno, paikallisilla "lemminkäisillä" tulee olemaan valtavat urakat edessään sitten joskus kun maa päättää pistää tiestönsä kuntoon. Nyt köröttelemme 60-80 km tunnissa moottoritiellä väistellen suurimpia kuhmuja ja koloja.

Puolimatkan krouvi, motarilla ei ollut ihan älyttömästi liikennettä.

Puolimatkassa pysähdymme jaloittelemaan "liikenneasemalle". Merkillistä kyllä täälläkään ei ole bensamittareita! Suosittu taukojumppa on mennä loikkimaan moottoritielle valokuvia ja selfieitä ottamaan. Autoista ei ole juurikaan huolta sillä niiden tulon näkee kaukaa - jos niitä nyt yleensäkään sattuu tauon aikana tulemaan.

Miljoonan töyssyn ja muhkuran jälkeen saavumme pienen kaupungin läpi ajettuamme demilitarisoidulle vyöhykkeelle. Yllätys yllätys - saimme valokuvata hyvin vapaasti täälläkin, ja kyllä kamerat räpsyivätkin. Sotilaita ei kuitenkaan ollut täälläkään lupa kuvata, lukuunottamatta komeaa sotilasopasta koppalakkeineen.

Historiapläjäyksen päätteeksi saavumme kriittiseen pisteeseen, pääsemme kuvaamaan suoraan rajaa yhdistäviä rakennuksia ja odottelemme josko sadan metrin päähän toiselle puolen rajaa tulisi vastaavia ryhmiä meitä töllistelemään.

DMZ, mediavastaava tulkkeineen esitteli meille aluetta ja historiaa

Rajalla käynti on huikea kokemus ja kannattaa ehdottomasti kuunnella korva tarkkana oppaiden luennot. Paikalla on merkittävä historia, pöydillä ja esitellyissä huoneissa on koettu suuria tunteita muunmuassa perhekohtaamisissa ja sotaherrojen neuvotteluissa.

Etualalla Pohjois-Korean puoli, taka-alan rakennus kuuluu Etelä-Korealle.

Rajavierailu päättyy ja palaamme läheiseen Kaesongin kylään tutustumaan museoon jossa esitellään muinaista Korean esineistöä satoja ja tuhansia vuosia ennen maita erottanutta sotaa.

Antsa on liittynyt Kongmin:in vartijakaartiin.

Tutustumme vielä saman päivän aikana historiallisen hallitsijan Kongminin kaksoiskukkula hautamonumenttiin, paikka sijaitsee vähän syrjemmässä isommilta teiltä ja onkin hienoa nähdä maaseutua samalla toisestakin kulmasta.

Vesku matkalla Pjongjangiin, silmälasit (oikeassa kädessä) jäivät myöhemmin golfkentälle.

Päivä on pitkä jo muutenkin mutta särmäkkä oppaamme Pak ehdottelee vielä yllätysvierailupaikkaa. Väsyneet kulkijat eivät aivan innosta hihku, mutta päättäväinen oppaamme vakuuttelee tämän saattavan kiinnostaa meitä kuitenkin...
Pjongjangiin tullaan vähän haukottelevissa tunnelmissa, mutta unihiekka karisee äkkiä silmänurkista kun selviää että yllätysvierailumme kohdistuukin Pjongjangin ensimmäisille Olutfestareille!

Pjongjangin ensimmäiset perinteiset olutfestarit, meillä oli ilo olla ensimmäiset (?) suomalaiset festareilla!

Suomessakin uutisoitujen tietojen vastaisesti olut-tarjontaa onkin enemmän kuin yksi, valittavana onkin peräti seitsemän erilaista mallasjuomaan. Valitsen halvimman vaihtoehdon, 50 sentin hintaisen 100 % riisioluen, sillä vain gluteeniton juoma sopii minulle. Kalleinkin tuoppi irtoaa parilla eurolla, hyvää näyttää olevan ainakin jos ryhmämme jäsenien ilmeistä voisi päätellä.

8.9.2016
Tänään on vihdoin Golf -päivä! Jakaannumme kahteen ryhmään, toinen tutustuu Pjongjangin metroon ja muihin lukuisiin sekä yllättäviinkin kohteisiin.
Luonnollisesti minun kunniani on olla golfryhmän vetäjänä.

Golf-maa-bongaaja Esan 1000:s golfkenttä!

Pjongjang Golf Course sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä pääkaupungista ja hotellistamme. Puitteet on komiat, vain asiakkaat puuttuvat. Yksi pariskunta sentään lähtee ennen ryhmäämme.
Saamme tietysti Aasian malliin kaikki omat caddiet avustamaan ja ohjaamaan peliämme.

Kenttä vaikuttaa hyväkuntoiselta! Väylät ovat melko kapeita hehtaariavauksilleni ja monta avausta meneekin metsiin ja out of bound:hin. Dog-leg:jä on aika monta, bunkkereita ei ole paljon mutta ne saisivat olla paremmin hoidetut. Väyliltä ja raffeista on melko helppoa lyödä, tosin vaikeaakin raffia riittää.
Vuokramailat ovat kaikilla käytössä, kaikki saavat samanlaisen ihan laadukkaan setin.

Yhdellä pelaajallamme on juhlakierros menossa - Mäkisen Esa paukuttaa peräti tuhannetta golf-kenttäänsä! Esa pelaakin loistavasti ja voittaa pistebogey-kisamme selkeästi. Voittajan on helppo hymyillä, mutta olen minäkin ihan tyytyväinen vaikk'en tulosta saanutkaan.

Klubilla käydään vielä suihkussa ja nautitaan maittava lounas, sitten kirmaistaan takaisin Pjongjangiin toisen ryhmän kannoille.
"Lasten Palatsi" on seuraava kohteemme ja totta vieköön tässä mammuttimonumenttien maassa palatsi on palatsi - vaikka sitten olisikin tehty lapsille.

Uskomattoman taitavia esityksiä Lastenpalatsissa.

Arviolta pari tuhatta katsojaa vetävä katsomo on lähes täynnä, suurin osa maassa samalla hetkellä vierailevista turisteista on ilmeisesti satutettu tähän samaan näytökseen. Lehtereillä ja kaikkialla seassamme on myös paikallisia pariskuntia, uskoisin heidän olevan esiintyjen vanhempia.

Esitykset ovat kyllä huipputasoa, pikku-pianistit, viulistit, rumpalit ja toinen toistaan taitavammat osaajat pistelevät parastaan lavalla. Täytyy kyllä myöntää että joissakin kohdin vähän silmänurkkakin kostui pikkasen esityksiä ihaillessa.
Herkkäkorvaisena päätin kuitenkin ottaa korvatulpat mahdollisella seuraavalla kerralla mukaan, sillä musiikki soi  vähän liian kovaa minun makuuni.

Videokuvaajamme Jon

Päivän  päätteeksi suunniteltu tavarataloshoppailu jäi valitettavasti väliin aikataulumme venymisen vuoksi. Jäimme kuitenkin kaupungille ruokailemaan. Ja kas vain, ruokailun päätteeksi oppaamme innostuivat esittämään karaokea upean kansantanssi esityksen jälkeen. Tässä vaiheessa olimme kuitenkin kaikki aika väsyneitä ja jouduin nolosti pyytämään äänenvoimakkuuden hiljentämistä.

9.9.2016 Pohjois-Korean Kansallispäivä
Tänään vierailemme Ikuisen ja Suuren Johtajan Mausoleumissa Pjongjang:issa. Kaikki hotellin asukkaat ovat näköjään lähdössä, sillä kauluspaitaa, kravattia ja vähän siistimpää mekkoa on kaikilla päällä.
Mausoleumille on pikku pyrähdys bussillamme, muutama ryhmä on ennättänyt ennen meitä ja saamme sitten odotella vartin verran vuoroamme nelirivissä edeten. Turvatarkastuksia tarkastuksen perään, pitkiä käytäviä rullakuljettimineen riittää. Minulta ja kollega Antsalta tivataan viimeisessä tarkastuksessa rannekellojemme ominaisuuksista, mutta muuten koko ryhmä pääsee ilman nuhteita eteenpäin.
Saavumme hämärrettyyn suureen huoneeseen jossain mahtavan palatsin keskiosissa, siellä makaa lasiarkussa Kim Il Sung, palsamoituna ja levollisesti. Nyt opas johdattaa meidät kolmiriveissä muutaman metrin päähän arkusta, kumarramme yhdessä oppaan johdolla ja siirrymme arkun vasemmalle sivulle, taas kumarrus ja vielä sama oikealla sivulla.
Perustelen itselleni toimintaa samalla tavoin kuin toivoisin meidänkin vierailijoidemme tekevän maassamme vieraillessaan meille tärkeimmissä kohteissa. Maassa maan tavalla.

Kierros mausoleumissa jatkuu henkesalpaavien mitali- ja valtiovierailujen yhteydessä annettujen kokoelmien tutustumisella. Molemmille johtajille on samanlaiset trofee-hallit. Huomaamme myös suomalaisen valtuuskunnan vierailleen maassa, Orimattilasta vitriiniin on päätynyt jonkinlainen muistomitali!
Kim Jong Il:in mausoleumi on lähes täsmälleen samanlainen kuin edellinenkin, trofee-huonetta myöten.
Vielä näemme herrojen käyttämät junanvaunut ja osan panssaroiduista ajoneuvoistakin.

Mausoleumin jälkeen käväisimme kansanjuhlaa todistamassa. Autonkuljettaja odotti ilmeisesti jotain tärkeämpää kuljetettavaa.

Sankarihautausmaan pitkät portaat.

Päivä on vasta aluillaan kun poistumme mausoleumista sankarivainajien hautausmaalle. Onneksi bussikuskimme Ri ajaa meidät korkealle kukkulalle muistomerkin ja sankaripatsaiden lähelle sillä kukkula on korkea ja sinne johtavat kymmenen metriä leveät graniittaportaat pitkät.
Sankarikukkulalta on esteetön näköala koko miljoonakaupungin yli, kamerat laulavat hetken ja sitten pääsemme jatkamaan matkaa.

Esiintyjiä Kansanjuhlaan matkalla.

Postimerkkimuseo seuraavana ei kiinnosta ihan kaikkia seurueestamme, Esa kuitenkin bongaa merkkien seassa Marja-Liisa Hämäläisen kilpa-hiihto aiheisen merkin!

Postimerkkimuseosta löytyi Marja-Liisa Hämäläisen (Kirvesniemi) aiheinen postimerkki.

Postimerkit unohtuivat pian päästyämme extra-vierailulle Koryo Hotellin baariin. Kyllä, joimme oluet baarissa paikallisten seuratessa ensin hämmentyneenä saapumistamme. Ilmeisesti kyseisessä baarissa ei juuri muita käy kuin omaa porukkaa.

Paluumatkalla hotellille.

Palaamme hotelliimme lounaalle ja vaihdamme mukavampaa ylle illan kohokohtaa - Akrobatic showta varten.
Akrobaateille on rakennettu tietysti oma palatsi. Jälkeenpäin tuli mieleeni että taisi olla aikalailla samoilla piirustuksilla rakennettu kuin Lasten Palatsikin, saattoi jopa olla sama rakennuskin - mene ja tiedä.

Huikea ilma-akrobatia show täydessä vauhdissa!

Taikurit  ja temppuilijat huikeine esityksineen edelsivät illan pääesitystä - ilma-akrobaatteja! Minä en ole juurikaan korkean paikan kammoinen, mutta nyt kyllä oli iho kananlihalla ja melkein piti silmät kiinni laittaa välillä. Akrobaatit tekivät temppunsa virheettömästi ja ovat melkoisella varmuudella alansa huippuja koko maailman tasolla. Esitys on  todella katsomisen arvoinen, aplodit ovat myös sen mukaiset!

Pjongjang-Peking, 24 h juna makuuvaunuilla ja kaikilla herkuilla.

10.9. Lähtö lähellä

Eilen, kansallispäivänä, katselimme hotellimme tv:stä illalla uutisia (niin, uutisia maailmalta!) ja huomasimme maan posauttaneen ydinpommikokeen ihan meidän iloksemme. Myös tulvia uutisoitiin olleen pohjoisemmassa.

Meiltähän nuo hommelot menivät aivan ohi, kylillä emme nähneet minkäänlaisia viitteitä pommeista ja tulvista...

Bussi hakee meidät ysiltä ja juna lähtee kymmenen yli kymmenen. Asemalle on vain noin kymmenen minuutin matka ja ruuhkattomassa Pjonjang:issa ei tarvitse varautua mihinkään viivytyksiin.

Pohjois-Korean oppaamme Pak ja Kim johdattavat meidät asemalle ja junavaunuun saakka. Tämähän meni helposti ja näppärästi.

Saamme heti makuuvaunut, eikä koko junassa muita taida ollakaan. Olemme avo-osastolla, punkkia on kolmet päällekkäin kahdessa rivissä. Käytävälle ei ole ollenkaan seinää, myös punkkien verhot puuttuvat kokonaan. Ärsykeherkkänä en kyllä ainakaan päivällä hyödy vuoteesta mitään, korvatulpatkaan eivät auta kun aurinko välkkyy ikkunoista. Kannattaapa ottaa silmälaputkin tuleville reissuille.

Avo-osasto kolmessa kerroksessa.

Juna on siisti ja aivan täynnä, tosin ylilastia ei ole. Ravintolavaunu on muutaman vaunun päässä ja me unettomat löydämme toisemme sieltä. Pankkikorteista ei ole mitään apua myöskään junaostoksilla, Won:eja turistit eivät saa käyttää ja Kiinan Juan:eja meillä on niukasti.

Ravintolavaunussa ei oteta vastaan euroja, eikä dollareitakaan, mutta yllätys-yllätys - osastoilla kiertävässä lounasvaunussa eurot kelpaavat.

Saamme onneksi lounaat hommattua ja ravintolavaunuunkin saamme kerättyä Juan:eja parin viiniputelin hankintaan.

Matka meneekin sitten rattoisasti aina Kiinan rajalle saakka.

Jännitämme turhaan kovaksi ja tarkaksi mainostettua rajatarkastusta. Juna pysähtyy rajajoelle Pohjois-Korean puolelle ja sotilasvirkailijat marssivat vaunuihin.

Meidät komennetaan hyteittäin istumaan alimmille punkille. Siellä sitten odottelemme vuoroamme tarkastukseen. Varaudumme laukkujen penkomiseen.

Tarkastus sujuu kuitenkin jopa ystävällismielisessä ilmapiirissä, tarkastukseen otetaan vain yksi henkilö hyttiä kohti. Yksi tarkastaja huomaa ohikävellessään kännykän kädessäni ja hän pyytää saada tutkia siitä kuviani, avaan lukituksen ja odotan vähän niska kyyryssä mitä tuleman pitää.

Tarkastaja kuitenkin on lähinnä kiinnostunut kotimaan kuvistani ja kyselee parista kopterilla ottamistani talokuvasta. Tämäkin sessio kuluu hymysuin.

Rajajoki Pohjois-Korean ja Kiinan välillä. Kiinan puoli kuvassa.

Tarkastukseen menee ehkä noin tunti kaikkineen, saamme passimme takaisin ja pääsemme jatkamaan matkaa suoraan raja-joelle ja sen yli.

Jostain syystä tuntuu aika hienolle poistua maailman sulkeutuneimmasta maasta ja saapua Kiinan puolelle oma passi taskussa. Dandong:issa, rajakaupungissa juna tyhjennetään ja ilmeisesti tarkastetaan.

Lyhyen ulkoilun jälkeen palaamme asemalle uuden turvatarkastuksen kautta. Majoitumme taas avo-osastolle ja livahdamme ravintolavaunuun. Vuodeosastoilla ilma on melko paksua ja muitakin ääniä kuuluu kuin kiskojen kolkutusta.

Junailu Pjongjang:ista Dandong:in kautta Peking:iin kestää n. 24 tuntia. Junassa ystävällinen kiinalaismies hakee kaljoitteluseuraa, kieltäydyn kohteliaasti ja mietin miten erilainen maailma voikaan olla vain yhden joen eri rannoilla.

11.9. Peking

Yöllä kömmin lopulta toisen kerroksen sänkyyni pimeässä makuuvaunussa. Keski-ikäinen kiinalais-rouva vastapäisellä lavitsalla kiemurtelee punkassaan eikä ilmeisesti saa nukuttua. Sama vika meikäläisellä, uni on katkonaista ja heräilen milloin mihinkin. En kuitenkaan viitsi rapistella ja etsiä korvatulppia laukustani.

Matkanjohtajat ja oppaat vasemmalta Antsa, Kim, Vesku, Rayco ja Pak.

Peking:in rautatieasema on täydellinen vastakohta Pjongjang:in rauhaisaan ja vähäväkiseen verrattuna. Ihmisiä on kuin meren mutaa, joka puolella, ääniä, huutoa ja mustia hiuksia riittää silmänkantamattomiin.

Ennakkoon tilaamamme bussi on myöhässä, odottelemme asema-aukiolla ja sitten kollega Antsa saa puhelinyhteyden kuskiin. Odottamaton (?) ruuhka on hidastanut bussin tuloa. Ehdimme hyvin täyttää kurnivia vatsojamme viereisen MacDonald:sin appeilla.

Lopulta pääsemme bussiin ja sitä myötä varattuun Growne Plaza hotelliimme. Valitsimme hotellin lähinnä sijainnin perusteella hieman keskustan ulkopuolelta, liikenteellisesti sopivan matkan päähän lentokenttää ja iltapäivän Kiinan Muuria silmälläpitäen.

Hotellilla saamme huoneet ennakkoon, kiitos taas Antsan, nopean suihkun kautta painelemme taas odottavaan bussiimme.

Great Wall on vain tunnin ajomatkan päässä. Moottoritie on nyt kuin silkkiä verrattuna Pohjois-Korean muhkuraisiin väyliin. Aivan uudenlainen, mutta samalla tuttu, maailma avautuu myös muurille saavuttuamme - turistirysä pursuilee erilaisia kauppoja ja kojuja. Kauppiaat huutelevat kilvan meitä ruokailemaan ja ostoksille.

Vesku muurilla.

Muurille pääsee kävellen ja vaijeri-hissillä. Ensin on kuitenkin joko marssittava puoli tuntia visitor center:iltä tai liput ostettuaan matkattava shuttle:lla. Vaijerihissi ja shuttle on useimpien valinta, kaksi urhoollista matkaajaamme valitsee kuitenkin portaat.

Muuri on upea ja kerrassaan mahtava luomus. Käsittämätöntä kuinka päättäväisiä muurin rakennuttajat ja rakentajat ovat olleet tämän ihmeen tekemisessä. Muutaman tunnin vierailullamme ehdimme tietenkin nähdä vain mitättömän pienen pätkän restauroitua puolustuslinjaa. Mieleni tekisi käyttää vähän enemmän aikaa ja käydä ainakin kurkkaamassa mitä näkyy vuorten toisella puolen.

Tres Hombres menossa kohti uusia seikkailuja.

Paluumatka on pitempi, ei matkallisesti, mutta ruuhkan vuoksi matelemme tupla-ajan takaisin hotellille. Illastamme koko porukalla majoituspaikkamme kolmannen kerroksen hienossa ja ruuhkattomassa kiinalaisessa. Illallinen on maittava ja ilmapiiri odottava, sillä huomenna pääsemme kotiin ja suunnittelemaan uusia seikkailuja!

Matkanjärjestäjä: Matkatoimisto Tres Hombres Adventure Oy,  www.treshombres.fi 

Matkanjohtajina toimivat Antsa Härkönen ja Vesku Airio.

Golfia Pohjois-Koreassa!

Poikkeuksellisesti kirjoittelen tästä matkasta vähän etukäteen. Aika mielenkiintoinen reissu on lähtökuopissaan, maanantaina 5. syyskuuta lähdetään. Tällä kertaa toimin matkatoimistomme Tres Hombresin toisena matkanjohtajana yhdessä kollegani Härkösen Antsan kanssa.

Pjongjang Pohjois-Korea, tuntematon kuvaaja

Meidät matkanjohtajat mukaanlukien matkalaisia on kaksitoista kappaletta, mistään tusinamatkasta ei kuitenkaan ole kysymys - kohde itsessään on jo sen verran eksoottinen.

Puolet matkalaisista suuntaa Pyongyang Golf Complex 27 kilometria pääkaupunki Pjongjangista,  kenttä on Pohjois-Korean ainut ja paras  par 72 golfkenttä.
Omia mailoja en yhden pelin vuoksi ota mukaan sillä alustavien tietojen mukaan vuokravehkeet on Gallawayt.

Odottelen innolla reissuun lähtöä, mitättömät matkatavarani on äkkiä pakattu ja tällä matkalla jo kohteemme tarkka rajavalvonta keventää reppua mm. turhasta elektroniikasta.

Golfin lisäksi tutustumme tietysti maan kulttuurikohteisiin, meillä on paikalliset oppaat koko ajan ohjaamassa vierailuamme. Omatoimimatkailua maassa ei voikaan suorittaa. Aiommekin ottaa Pjongjangin mukaan matkatarjontaamme, mutta siitä sitten lisää tämän pilottireissun jälkeen.

Blogiin tulee siis tauko matkan ajaksi, seuraavan kerran läppärit, täppärit ja kännyt avautuvat paluumatkalla 24 tunnin junamatkalla Pjongjangista Pekingiin.
Siihen asti 헤이

Oikeutta muille eläimille

Kovasti tuntuu herättävän suuria tunteita, puolesta ja vastaan, tämä biologinen statuksemme. Monet mielenkiintoiset jopa kiihkeätkin keskustelut olen saanut jakaa aiheen ympärillä.



Haluaisin kuitenkin pureutua asiaan hieman pintaa syvemmälle ja kertoa miksi katson tarpeelliseksi puolustaa ja jopa vaatia yhdenmukaista kantaa ihmisen eläimellisyydelle.

Ääripäitä tässä hiuksia halkovassa kysymyksessä edustavat uskonnot ja tiede.
Suurimmille uskonnoille näyttäisi olevan päivänselvää että jumala(t) loivat ihmisen ja eläimet erikseen.
Siten edellämainittujen uskontojen arvoja edustaville ihmisille on luonnollista ilmaista eläimet ja ihmiset erillisinä olentoina tai ryhminä keskusteluissaan ja kirjoittelussaan.

Tiede instituutiona ja vielä tarkennettuna nk. "tiedeyhteisö" johon yleisesti hyväksytty länsimainen opetus- ja oppivelvollisuuskin pohjaavat taas yksiselitteisesti osoittaa ihmisen paikan olevan eläinkunnassa. Homo Sapiens.

Ääripäitten tieteen ja uskontojen soppaa eläin/ihminen asiassa sekoittaa puhekieleen juurtunut sanonta "eläimellisyys". Eläimellinen onkin erotteleva ja kriminalisoiva sanonta joka vetoaa molempien leirien puolustajiin tässä asiassa.
Myös sana "inhimillinen" kriminalisoidaan tietyissä yhteyksissä helposti tarkoittamaan "ihmisen ja eläimen" peruuttamatonta eroa.

En yritä sanoa etteivätkö uskonnot puolustaisi tiedettä, enkä sitäkään, että tiede yrittäisi kampittaa uskontoja. Tarkkaa rajaa näillä kahdella ilmiöllä ei ole.

Ihmettelen Suomessa esimerkiksi "Tieteen Kuvalehden" ja "Tiede" -lehtien huolimatonta sanankäyttöä ihmisen ja muiden eläinten eroavaisuuksia havainnoivasta kirjoittelustaan.
Toisaalta yhdistykset kuten "Oikeutta eläimille" ja "SEY" voisivat hyötyä työssään "eläinsuojelun" parissa tarkentamalla ilmaisuaan eläimellisen alkuperämme suuntaan.



Oikeutta muille eläimille manifesti

Puolustan ihmisen lajin kuulumista Eläinkuntaan. Olen pahoillani muiden eläinten puolesta ihmisen ylimielisestä käytöksestä kaikkia niitä kohtaan. Koen yhdenvertaisuutta norsun ja muurahaisen kanssa, sillä olenhan minäkin lihaa ja verta kuten nekin.

Ehdotan kaikille luku- ja kirjoitustaitoisille puolueetonta pohdiskelua asian parissa.
Pyrin noudattamaan omissa toimissani kunnioittavaa kielenkäyttöä muita eläimiä kohtaan. Pyrin rajaamaan "inhimillinen" -sanan käyttöä ja "eläimellinen" -ilmaisun toivoisin painuvan jo historian romukoppaan.

Terkuin Vesku - ihminen ja eläin.

HDR Lightroom asuntokuvauksessa

Olen kuvannut tuhansia asuntokuvia ammatikseni useille kiinteistövälitysliikkeille ja asunnon myyjille. Olen käyttänyt useita eri tekniikoita puhtaasta vallitsevasta valosta lähtien useamman salamalaitteen ja vallitsevan valon yhdistelemiseen saakka.

Kuvien muokkaamiseen käytän vähintään Lightroomia ja usein lisäksi Photoshoppia. Asuntoja on ollut pieniä ja suuria. On ollut valoisia ja pimeitä, värillisiä ja puhkivalkoisia. Kaikista olen selvinnyt kunnialla (ainakin omasta mielestä).

Kuitenkin yksi olosuhde on ollut aina minulle hankala, nimittäin käsittelemätön ja värjäämätön hirsitalo. Vain nämä huoneet sisällä ovat tuottaneet päänvaivaa, ulkokuvat on tietty helppo homma kenelle tahansa.

Lightroom HDR neljästä kuvasta luotuna.

Huoneistokuvauksia ammatikseen tekevät tietävät tuskallisen hyvin miten tiukassa leipä on tällä alalla. Kuvaamiseen ja usein huoneiden kuvauskuntoon saattamiseen menee helposti tunti jos toinenkin. Matkustelemisen ja kuvaamisen lisäksi kuvankäsittelyyn uppoaa aikaa.

Usein huoneistokuvaaja joutuu vaikeuksiin ikkunoista tulevan kirkkaan ulkovalon kanssa. Salamoiden kanssa voi yrittää kilpailla auringon kanssa, varjojen kanssa voi kuitenkin silloin tulla haastetta. Lisäksi luonnolliset sävyt voivat kärsiä.

Tässä harjoituksessa pääsin mielestäni aika lähelle haluamaani luonnollista fiilistä. Seuraavassa lyhyt selonteko käytetyistä menetelmistä.

Neljän kuvan HDR pohjana olleet kuvat.

Käytän tietysti jalustaa ja täyskennoisessa kamerassani 17 millin optiikkaa. Ensimmäisen kuvan (vasemmalta ylhäältä lukien) otin salamalaitteella joka on kameran päällä. Toinen kuva on kaksi aukkoa ylivalotettu, vasemman alakulman kuvassa on "oikea valotus" ja viimeisessä kaksi aukkoa alivalotusta.

Tässä harjoituksessa kamera oli säädetty aukon esivalinnalle.
Lightroomista minulla on käytössä CC -versio josta tämä HDR plugi löytyy vakiona.
Kuvien yhdistäminen on simppeliä, valitset vain kaikki yhdistettävät kuvat (Develop valikossa), valitse Photo ja sieltä Photo Merge, lopuksi klikkaa HDR.

Lightroom CC photo merge to HDR

Olen muuten oikein tyytyväinen Lightroomin antamaan lopputulokseen, paitsi värikohinan osalta. Valmiiseen kuvaan en tehnyt HDR -konversion lisäksi muita muokkauksia kuin värisäädön ja oikean laidan osalta värikylläisyyden pudotuksen.

Kokemukseni mukaan tätä tekniikkaa kannattaa kokeilla erittäin vaikeisiin olosuhteisiin, kuten hirsitaloihin. Olisi mukava kuulla teidän asiasta kiinnostuneitten kokemuksista ja tekniikoista. Kommentit ovat myös erittäin tervetulleita!

Vesku neuvostojen maassa

Helsinki 14.9.2015

Ystäväni Esa, armoitettu golfmaabongari, heitti kesällä mielenkiintoisen haasteen itäisten maiden golf-kenttien valloituksesta. Enhän minä osaa jäädä näitä asioita miettimään vaan vastasin samantien myöntävästi. Lupautuessani porukkaan minulla ei juuri ollut pohjatietoa näistä tulevista neljästä valtakunnasta, sen verran kuitenkin että liikuttaisiin vanhoilla neuvostomailla.

Golf näyttelisi pääosaa seikkailussamme, mutta toisin kuin joillakin aiemmilla bongauksillamme - nyt meillä olisi jopa muutamia golfittomiakin päiviä tämän ah-niin-ihanan liikuntaharrastuksemme lomassa. Vahvistukseksi koplaamme saimme vielä Martin Tampereelta, kovaksi paatunut golf-kiertolainen hänkin.

Ensimmäisessä lentolipussani luki Georgia, eikä tällä kertaa kyseessä ollut mikään kapitalistisen maailman liittovaltion osa, nyt mentiin syvälle Kaukasuksen aroille ja vuoristoon.

Tbilisin leijona suihkulähteellä.

Ensimmäinen lentomme 14.9. Helsingistä Rigaan lähti ilta-uutisten jälkeen AirBalticin Dash 8-Q400 potkurihärvelin voimin. Lyhyt lento ja vaihto Rigassa sujui ilman kummempia mutkia. Tbilisin lähtöportilla huomioni kiinnittyi muutamaan rosoiseen äijään, kaksi korstoa talutteli mustanpuhuvaa kuoppaposkista parta-äijää portille vähän siihen malliin ettei kysymyksessä ollut ainakaan näkövammaisen avustamispuuhat. Korstot keskustelivat portin virkailijoiden kanssa hetken ja ilmeisesti saivat jonkinlaisen ohjeistuksen matkaa varten. Ihan rupesi mielikuvitus laukkaamaan tällä kohtaa.

Matka alkoi kuitenkin tavanomaisesti ja ajallaan, eikä lennollakaan sitten mitään erikoisuuksia sattunut. Kelloja siirrettiin virkistävästi tunnilla nousevan auringon suuntaa, Tbilisissä olikin varhainen aamu kun kentällä laskeuduimme. Ennalta tilattu kuljettaja oli mukavasti oikein nimillämme varustettujen kylttien kanssa vastaanottamassa. Matkatavaratkin saatiin pikku kentällä nopeasti hihnalta, seikkailu neuvostojen maassa oli alkanut!

Tbilisi. Naapurin äijän paalupaikka.

Pikkuinen kahdeksan huoneen British Room Hotel Tbilisissä täytti odotuksemme komeasti, Esa oli ansiokkaasti tutkaillut Tribadvisoria ja tehnyt tämän hotellilöydön. Siistit huoneet isoilla kylppäreillä ja aamupala oli sekä herkullinen että runsas.

Tbilisi 15.9.

Ensimmäinen tee-time oli varattu jo aamupäivälle. Yllättäen matka taksilla Ambasadori Course:lle kesti jopa puolitoista tuntia, etukäteen neuvoteltu edestakainen hinta oli 25 euroa eli noin 50 paikallista Gel:iä. Kuski päätti ottaa rennosti ja jäi odottelemaan meitä klubille.

Ambasadori Golf, Georgia. Esa lipulla, Martti jo pakenemassa greeniltä.

Yhdeksän koloinen lähes puuton kenttä on suorakaiteen muotoinen arkkitehtuuriltaan ja avautuu ykköstiiltä koko komeudessaan katseltavaksi. Ykkösväylää reunustaa keskeneräiset huvilat ja rakennustarvikkeet. Tilaa on kuitenkin, eikä palloa pysty hukkaamaan muualle kuin rakennustarvikkeitten joukkoon.

Heti ensimmäisellä väylällä tuli selväksi että pallo lentää selkeästi pitemmälle kuin kotimaisemissa. Tuloskortin mukaan 290 metrisellä kakkosväylällä olimme kaikki mukavasti zippaus etäisyydellä greenistä. Yhdeksää reikää ei kauan pelattu. Viimeinen väylä toi odotetusti takaisin klubitalolle, onnistuin surkean pelini päätteeksi tekemään birdien hienon avauksen, hyvän zipin ja onnistuneella alle metrin mittaisella putilla.

Klubitalon vieressä komeilevassa ravintolassa tankkasimme nestetäydennystä ja tietysti myöhäinen lounaskin katosi tuulensuojiimme. Kuski oli odotellessaan puunannut autonsa ihan viimeisen päälle, harmi vaan että takapenkki ei ollut ehtinyt kuivua...

Ambasadori Golf klubin hienoja pirssejä.

Georgian vapaapäivää 16.9. vietettiin perinteisen turismin merkeissä paikallisiin nähtävyyksiin tutustumalla. Tbilisi on rakennettu mäkiseen maastoon ja kahdella isommalla tönnäällä molemmilla on käymisen arvoiset paikat. Ensin vaelsimme radiomastokukkulan juurelle, loppumatka tiukkaan ylämäkeen mentiin sitten rattoisasti Funicular junalla. Mastomäellä on mainitun valtavan radiohässäkän lisäksi huvipuisto maailmanpyörineen. Juuri tuota viimemainittua päädyimmekin kokeilemaan, näköalat olivat kyllä hulppeat ilman pyörääkin.

Tbilisi Georgia. Radiomastokukkula, arvatenkin tuosta tornista on vahdattu herkeämättä kaikkia Tbilisin tapahtumia neuvostoaikoina.

Aikaa jäi vielä vaikka kuinka, sillä seuraava lentomme Armenian Jerevaniin lähtisi vasta illalla. Lopun päivää käytimme toisen kukkulan valloitukseen. Ikivanha linnoitus aivan vanhan kaupungin kupeessa vartioi koko kaupunkia yhdessä valtavan metallisen Mother Georgia patsaan kanssa.

Näköalat olivat taas huikeita, päädyimme näköalaterassille lounastamaan. Samalla paikalla muuan Ville Haapasalokin viivähti matkapäiväkirjansa kuvauksissa. Meillä terassilla meni hetki jos toinenkin, tuo pikku ravintola jäikin mieleeni yhtenä retken kohokohdista.

Näkymiä Mother Georgia kukkulan terassilta Tbilisin vanhan kaupungin yli. Nuo "tuubit" ovat jonkinlaisia museoita.

Päätin vielä ennen seuraavan päivän golf-koitosta yrittää hieman parantaa asemiani käymällä hieronnassa. Hotellin ystävällinen henkilökunta hommasi hierontapaikan ja pääsin omistajan hulppean Lexus-maasturin kyydillä laitokseen. Aika meni vähän tiukille kun ruuhkaa oli juuri tuohon väliin kadut täynnäänsä. Hierontalaitoksessa minusta huolehti peräti kaksi hierojaa kerralla, tuplasta ei kuitenkaan ollut ihmeempää hyötyä, lähinnä terapiatasoista oli entisen neuvostovaltion lihasmanipulaatio.

Laiskahko kissanpentu Tbilisissä.

Vain puolisen tuntia kestänyt lentomme taitaa olla syksyn uutuuksia sillä British Hotellin omistaja tyttärensä kera ihmettelivät kovin matkasuunnitelmaamme. Heidän tiedossaan ei ollut mitään suoraa lentoa Jerevaniin. Suunniteltuun kohteeseen kuitenkin päästiin sutjakasti ja vieläpä ilman lentohenkilöstön pelastautumisesityksiä, läppärit ja kännykätkin olivat käytettävissä koko matkan ilman mitään mutinoita.

Armenia 17.9. Jerevan

Korkeusmittari-kelloni näyttää 1300 metrin lukemia hotellimme Bass Boutiquen siistissä aulassa. Voisi hyvin kuvitella olevansa minkä tahansa euroopan metropolin sydämessä hotellimme vastaanotossa ja ravintolassa notkuessamme. Ulkona kadulla ristiriitaisuudet kuitenkin lyövät tajuntaan, hotellia vastapäätä komeilee armeijan matta-vihreä vanha venäläinen kuormuri pyöreine nokkineen, ohi pyyhkii väliin mersun uusia G-maastureita ja ajan patinoimia Volgia.

Neuvosto-kuormuri vastapäätä hotelliamme Jerevanissa.

Myöhemmin huomaamme Jerevanin olevan G-mersujen luvattu maa, todennäköisesti ne ovat keskustan kolmanneksi yleisimpiä automerkkejä heti S-mersujen ja muiden loistopelien jälkeen. Köyhässä maassa tulee väkisinkin mieleen tietynlaiset värittömät automarkkinat...

Jerevan, Armenia 17.9.

Ararat Golf on nyt taisteltu läpi ja uusi bongaus syntynyt -jee! Onneton tunarointini jatkuu ja olen edelleenkin peränpitäjänä kahden maan ja kahden kentän jälkeen. Ararat Valley Country Club kuulostaa vähän hulppeammalle kuin paikan päällä käydessään joutuu toteamaan. Rangelle pääsee suoraan klubin ovesta ja täälläkin olisi mailoja vuokrattavana (miksi siis kuljetella omia joka paikkaan)?

Vasemmalta; Martti, Esa ja Vesku

Kenttää voi juuri ja juuri kutsua golf-kentäksi. Kuivaa lyhyttä ruohoa väylillä, siellä täällä vaisuja kasteluletkuja, greenit rehottavat meikäläisen mittapuun mukaan raffeina. Hammasta purren pelasin kaikki yhdeksän väylää loppuun, mutta ei huono pelini kentän syytä ollut vaan täysin kadoksissa olevan lyöntini. Finanssipuolta pelaaminen ei kuitenkaan kouraissut kovinkaan pahasti sillä greenfee yhdessä trolleyn kanssa kustansi vain 5000 Dram:ia eli 9,09 euroa.

Maisemat kumpuilevalla pelipaikallamme olivat jyhkeät. Kaukana horisontissa usvaisten pilvien keskellä kohoili Ararat vuori lumihuippuineen. Hieman kauempana lännessä olin näkevinäni ydinvoimalaitoksen tuutteja. Oman eksotiikkansa maisemiin toi muutamat neuvostoaikaiset rapistuvat kerrostalokolossit aivan kentän laitamilla.

Kivikylä-kolossi kuivuneen golfkentän laidalla.

Peli päättyi lopulta ja ihan tavan vuoksi jäimme klubille nauttimaan Ararat merkkiset oluet. Tälläkään kentällä emme tavanneet muita pelaajia. Ostin vielä korillisen palloja rangelle yrittäen hioa lyöntiäni, pallopoika saikin sitten tehdä koko rahan edestä töitä kun kävi käsin keräilemässä hehtaaripyssyllä lähettämäni muoviset murkulat.

Miellyttävän siisti ja turvallisen tuntuinen Jerevan.

Jerevanin keskusta yllätti ja ihastutti. Iltaa viettäviä perheitä, nuorisoa, turisteja ja muita hengaajia oli kaikki paikat pullollaan. Esa oli taas tehnyt kotiläksyt hienosti, ravintola Dolmama aivan keskustan tuntumassa oli erityisen maininnan arvoinen. Tarjoilu, asiantuntemus ja itse ruoka olivat aivan taivaallisen hyviä. Paikka onkin jopa valtion päämiesten suosiossa, nytkin ravintolan ulkopuolella päivysti uudenkarhea S-mersu.

Jerevan 18.9.

Ei aika kulu - vaan sitä kulutetaan. Kokonainen päivä Armeniassa aikaa, päädyimme luostarikäynnille Geghard:iin. Taksimme oli vanha C-mersu, yllättävän topakka menopeli varsinkin loppumatkan töyssyisellä asfaltilla. Ajo luostarille kestää noin tunnin. Matkan varrella voi ihmetellä maaseudun todellisuutta, vanhoja autoja ja rapistuvia hökkeleitä. Loppumatka vuoristossa on upea ja pian luostarin parkkis ja muutamat pakolliset myyntikojut tupsahtavatkin eteemme.

Uutta vastaava taksimme kähevine kuskeineen Geghardin luostarin parkkiksella Armeniassa.

Ulkomaisia turisteja seilaa pyhillä paikoilla suut ammollaan ihmettelemässä muinaisten munkkien askeettista elämää. Osa temppelistä on kaivettu vuoren sisään, samoin erillisiä rukouskoppeja. Jaksamme ihmetellä kohdetta noin tunnin verran kunnes pakkaudumme taas taksiimme. Etukäteen taksikyydistä sovittu 20.000 Dram:ia kuluu loppuun päästyämme takaisin Jerevaniin. Ajamme Ararat konjakki tehtaalle ja museoon. Harmi kyllä museoon olisi pitänyt varata aika etukäteen kierrokselle. Päädymme myöhäiselle lounaalle italialais-tyyliseen bistroon lähelle keskustaa.

Luostarin ikkunoista siivilöitynyt auringonvalo.

Puhkikuvattu Geghard, Armenia.

19.9. klo 03:18 BelAvia Emraer 175. Jerevan - Minsk

Vähän pitempi lento tähän väliin, noin 3,5 tuntia arviolta. Yölennot ovat minulle melko painajaismaisia, sillä en osaa nukkua koneessa ollenkaan. Lentoyhtiöiden matkustamokäytännöt eivät nekään juuri tue herkkäunisten matkustusmukavuutta, valot räpsyy, kuulutuksia, ihmeellisiä pimputuksia ja pitkänhuiskeiden viehkojen lentoemäntien korkokenkien kopinaa keskellä parasta nukkumisaikaa...

Historian siipien havinaa Minskissä.

Esan järjestämä opas/kuski on paikallaan meitä vastaanottamassa tuloaulassa. Andy on aivan oikea opas, puhuu hienoa ymmärrettävää englantia. Väsyneet pelihullut eivät oikein lämpene historiapläjäykselle matkatessamme viivasuoraa tietä kentältä hotellille.

Onneksi matka ei ole pitkä, puhtoinen Minsk tupsahtaa eteemme tuota pikaa. Hotel Monastyrski valtavine pihoineen sijaitsee aivan keskustan ja metroaseman kulmilla. Nimensä mukaisesti hotellimme on rakennettu jonkinlaisen temppelin tiloihin. Aika kalsea paikka lähtökohtaisesti, olisikohan ollut monasteryn hevostallit?

Vapaa päivän viettoa Valkovenäläisittäin.

Ilman torkkuja jatketaan näiden ikiliikkuja-kavereiden kera. Käymme Esan kanssa metroasemalla pankkiautomaatilla. Nostorajat on vähän erilaisia kuin kotona Tampereella, nostamme suurpiirteisesti pari miljoonaa mieheen. Kurssi on suurinpiirtein 1 € = 20.000 ruplaa.

Kartalta katsoen Minsk Golf Club on ihan kaupungin liepeillä. Andy polkee Fiatia kuitenkin lähes tunnin paikalle päästäksemme. Ensin tietysti miljoonakaupungin läpi, pitkin vilkasta moottoritietä, pienempää asfalttikatua ja lopulta loputtoman pitkää soratietä. Ilman opasta perille olisi erittäin vaikea löytää.

Caddiemaster Minskin golfklubilla. Onneksi oli Andy tulkkaamassa.

Klubitalo on vähän keskeneräinen, range aivan klubin edessä taas näyttää lupaavalta. Nostamillemme miljoonille tuleekin heti käyttöä sillä täällä maksu otetaan mieluiten käteisellä. Andy selvittää meille vähän taustoja kentästä, venäläispankin rahoitus on ainakin väliaikaisesti lopetettu ja yhtiö on suurissa vaikeuksissa.

Hyväkuntoinen ja -tasoinen kenttä. Jäljistä päätellen muitakin pelaajia oli täällä käynyt.

Väylät ovat kuitenkin ilmeisesti olemassa ja pelikunnossa. Caddiemaster lupautuu saattamaan meidät ykköstiille. Hetken päästä huomaammekin opastuksen tarpeen sillä missään koskaan ei ykköstii ole ollut näin kaukana. Olipa hyvä että päätimme jo etukäteen ottaa buggyt tällä reissulla. Veikkaisin että ykköstii jäisi löytymättä ilman opastusta, viittoja ei ole eikä aluekarttaa.

Metsän reunustamat väylät ovatkin hyvässä pelikunnossa, kenttä on jopa erittäinkin hyvä. Greeneissä niissäkään ei ole moittimista. Väylät ovat melko pitkiä, avauslyöntien on oltava kunnossa sillä metsä molemmin puolin ahmaisee helposti epäonnistuneet avaukset sisuksiinsa.

Muidenkin hukkaamia palloja löytyy sieltä täältä omia etsiskellessämme. Nyt vaikuttaa lupaavasti siltä että kohtaisimme muitakin pelaajia. Pelin päätyttyä joudumme kuitenkin vain toteamaan että tyhjää oli tänäänkin, ainoastaan yksi mahdollinen pelaaja-havainto tehtiin puolessa välissä peliä. Siinäkin tapauksessa kyseessä saattoi olla kentänhoitaja.

Ykkösväylä ja oikealla ykköstykki - Esa.

Hyväkuntoisten väylien vastapainona oli osin luokaton raffi joka vaihteli kuivuneesta ja halkeilleesta savimaasta tupsuiseen kangasmaastoon. Bunkkerit oli päästetty ruohottumaan, eikä outteja ollut ollenkaan. Vesiesteitä oli vain muutamalla väylällä.

Uneton yö painoi jaloissa ja silmissä, silti jaksoimme vielä pienelle Minskin kierrokselle ennen nukkumaanmenoaikaa. Eurooppalaisia tai muita kauempaa tulleita turisteja ei juuri Minskissä näy joitakin satunnaisia seikkailijoita lukuunottamatta. Baareissa ja ravintoloissa keskustellaankin lähinnä elekielellä, onneksi menut on myös englannin kielellä.

Kaasolla oli asiaa morsmaikulle ennen vihkiäisiä. Hotel Monastry, Minsk.

Viikonloppua eletään ja hotellissamme mellakoi hääseurue. Yllättävän siististi porukka lopulta käyttäytyy ja saamme nukuttua kunnon yöunet. Juhlapaikka on siivottu aamupalaa varten eikä missään näy enää jälkeäkään edellisen illan humusta aamupalaa nautiskellessamme.

Toinenkin hääpari Minskissä. Todistimme vähintään kolmet häät Minskin vierailumme aikana.

20.9. Minsk Belarussia

Georgiassa ja Armeniassa kokemamme ystävällinen ja perhekeskeinen ilmapiiri puuttuu Monastyrski hotellista. Ravintolassa kalustus ja sisustus on kolkkoa, vain tarpeelliset tavarat on paikoillaan suorissa riveissä seinien vierustoilla. Aamupala on kuitenkin lämmin ja maittava. Tarjoilijat eivät vahingossakaan hymyile, edes katsekontaktissa.

Hotel Monastyrski, Minsk Belarussia. Aamupala ravintolassa.

Minskin golfista-vapaata-päivää lähdettiin viettämään ensin kaupunkia halkovan joen varteen. Heti alkupuolella oli polkupyörävuokraamo josta saimme putkikamelit allemme. Maisemat rupesivat vaihtumaan vähän vilkkaammin ja pyöräily olikin mukava tapa tutustua kaupungin valtaviin puistoihin. Pyörätiet on hyvin merkitty ja niillä on myös käyttöä, pyöräilijöitä menee tasaisesti. Meikäläiseen näkökulmaan sillä erotuksella että pyöräilykypäröitä ei juuri kukaan käyttänyt.

Suurta ja siistiä Minskissä. Asemakaava on kuulemma kopioitu Moskovasta.

Suihkulähteitä, puistoja, terasseja ja linnuttomia lintusaaria kierreltyämme palasimme takaisin juuri sopivasti ennen pientä sadekuuroa. Täytyy antaa papukaijamerkki Belarussialle siisteydestä, missään ei näy roskia, kukaan ei tee graffitteja. Valko-Venäjällä väliaikaisesti työttömät siivoavat katuja sosiaaliturvaa vastaan. Kerjäläisiä ei myöskään näy missään.

Minsk Belarussia.

08:29 Boeing 737 BelAvia 21.9.

Taas muutaman tunnin matka edessä, nyt kohti viimeistä kohdettamme Ukrainan pääkaupunkia Kiovaa. Lentäminen alkaa vähän kyllästyttämään. Neuvostomeininki iski vielä Minskin kentällä check-innissä. Meillä oli koko matkalle vain golf-bägit ja käsimatkatavara, olimme selvinneet kaikilla kentillä näillä varusteilla tähän asti. Nyt meiltä puuttui "erikoismatkatavara" -merkintä bägeistämme, vaikka olimme tarkkuuttaneet laukkujen painot tasan kahteenkymmeneen kiloon emme saaneet tsekattua laukkuja koneeseen.

Virkailija passitti meidät BelAvian toimistolle lisämaksuja maksamaan. Luukulla meille ilmoitettiin hinnaksi 90 euroa/bägi! Selvitimme kovasti että meillä ei ole muita ruumaan meneviä ja pysymme 20 kg rajoissa, toivoimme tietysti virkailijan tästä heltyvän... Kovalla tinkimisellä saimme hinnan tippumaan viiteenkymppiin bägiä kohden. Tämä tuntui silti tappiolta ja maalaisjärjen vastaiselta sillä olisimme lisäksi voineet ottaa normaalin 20 kg matkalaukun ilman lisäkuluja.

21.9. klo 16:41 Ukraina, Golf Stream Golf Club

Olihan taas päivä! Tilattu kuski odotteli terminaalin tuloaulassa ja pääsimme nopeasti matkaan. Kuski vähän päivitteli ensin matkatavaroitamme autolle kävellessämme. Tiukkaa tekikin saada kolme bägiä pieneen citymaasturiin, tosin seurueemme ammattitaito tässä hommassa tuli kyllä nanosekunnissa selväksi kuskille. Kaikki romppeet saatiin siististi takabaksiin, tosin kärpäsellekään ei jäänyt enää tilaa lennellä.

Lentokenttä on tasan eri puolella Kiovaa suhteessa Golf Streamiin. Saimme siis nautiskella suurkaupungin ruuhkista mennen tullen. Kaupunkiin tutustuminen jäikin tähän auton ikkunoista tirkistelyyn, aikataulumme vuoksi emme ehtineet pysähtelemään ollenkaan.

Golf Stream on kunnon neuvostomeininkiä noudattaen viety niin kauas korpeen kuin vain mahdollista. Kuskimme tuskaili navigaattorinsa kanssa eikä oikein luottanut sen piirtämään reittiin. Martti tuki takapenkiltä omalla navillaan ja pääsimme lopulta tuhannen mutkan jälkeen perille.

Tiukka kontrolli golf klubille. Kiev Golf Club, Golf Stream.

Alueen rajalla meitä odotti tuhti umpipeltinen portti ja vartija joka pienen rupattelun jälkeen päästi meidät jatkamaan klubille vielä loput puoli kilometriä. Klubitalo on valtava futuristinen terminaalirakennus, missään en ole nähnyt mitään vastaavaa! Käsittämätön kolossi vartioi upeana aukeavaa täysmittaistaista kenttää. Neuvostomeiningin mukaan täälläkin on tyhjää, ei ristin sielua, ei ainuttakaan pelaajaa, ei kertakaikkiaan yhtään asiakasta!

Mahtipontisin klubitalo ever!

Kuskimme vähän arasteli tyhjän klubin eteen ajamista kieltokylttien vuoksi.

Klubin terassille olisi voinut laskeutua vaikka helikopterilla.

lmoittautuminen caddiemasterille sujuu helposti englanninkielentaitoisen henkilökunnan ansiosta. Esalle ja minulle lätkäistään vielä ilmoittautumiskaavakkeet toimittaja- / valokuvaajastatuksiemme vuoksi. Lopulta saamme yllemme räikeän punaiset esiliinat joihin on selkäpuolelle isolla kirjoitettu "lehdistö", paikallisella kielellä tottakai.

Toimittajat ja valokuvaajat valmiina palvelukseen! Golf Stream Golf Club, Kiev Ukraine.

Kenttä on niin hieno miltä se näyttääkin. Myös 160 euron pelimaksu antaa odottaa jotain vähän parempaa mihin olimme alkumatkasta totutelleet. Pelialue on hienosti hoidettu kaikkia yksityiskohtia myöten, upeita vesiesteitä, hiottuja bunkkereita ja huippugreenejä - tästä kentästä jäi hyvä mieli.

Vesku ongelmissa.

Viimeinen väylä toi meidät odotetusti klubitalolle, tai pitäisikö vielä tarkentaa klubiterminaaliin. Aikaa jäi sen verran että saimme nokittua maittavan hampurilaislounaan ennen baanalle lähtöä. Kuskimme olikin meitä odotellut koko pitkän pelimme ajan, no hänellä oli läppäri mukana eli työn merkeissä taisi kaverin aika kulua.

Kaunis ja tilava kenttä. Golf Stream, Ukraine Kiev.

Paluumatka sattui pahimpaan ruuhka-aikaan, eikä Kiova poikennut ruuhkaisuudessaan millään tavalla muista maailman miljoonakaupungeista. Suurkaupunki lipui pikkuhiljaa altamme, valtavat kerrostalokompleksit jäivät taakse ja pääsimme takaisin terminaaliin.

Kiovaan tutustuimme mennen tullen näppärästi autoillen.

Lopulta istumme taas koneessa. AirBaltic, Dash 8 Q-400 kiitää kohti Rigaa ja sieltä nopealla vaihdolla Helsinkiin.

Kaukasus oli hieno kokemus monista lennoista ja melkoisen tiiviistä aikataulusta huolimatta.
Kohokohtia riitti joka kolkaan, tässä muutamia:

Georgia
Mukava pikku Hotel British House, ystävällinen perhe ylläpitää vain 8 huoneen majoitusta lähellä keskustan kulmilla. Upea aamupala, paikallisuus paistaa sisustuksesta miellyttävästi. Radiomastokukkula maailmanpyörineen ja Funicular junineen. Mother Georgia kukkula, upeat näköalat ja terassi jossa voisi istuskella toisenkin päivän. Mutkattomia ihmisiä. Mielenkiintoinen maa, ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita.

Armenia
Bass Hotel Yerevan. Erittäin eurooppalainen, siisti, uusi hotelli. Herkullinen aamupala. Lähellä keskusta-aluetta. Dolmama Restaurant, armenialainen keittiö, osaava henkilökunta ja kerrassaan paras ruoka reissulla. Jerevanin vilkas keskusta, suihkulähdeshow. Ihmiset mukavia ja sydämellisiä. Jäi mukava fiilis ja paljon kokemista seuraavalle reissulle.

Valko-Venäjä
Minsk, Pikku-Moskova. Ylimitoitetut kadut, aukiot ja puistot. Kaikki on suurta, ihmisiä vähemmän kun kaikki on töissä. Siisteydestä voisi ottaa oppia. Polkupyöräily keskustassa. Minsk Golf, kuin kotona pelaisi. Missään ei näy graffitteja. Outo fiilis - ehkäpä meitä tarkkailtiin...

Ukraina
Jäätävän kokoinen kaupunki johon emme ehtineet tutustua. Sota ei millään tavalla näkynyt katukuvassa eikä lentokentällä. Golf Stream Golf Club. Saatanpa-tulla-uudestaankin-kaupunki.

Suuret Kiitokset  matkan järjestelyistä ja kutsusta Esalle ja mukavasta matkaseurasta myös Martille!