torstai 15. syyskuuta 2011

Kohti Nepalia

Kuvattu Nokia E7 matkapuhelimella, softattu Lightroom kolmosella
Puolitoista kuukautta aikaa lähtöön kuudennelle Nepalin trekkille! Tänään keräsin oleellisimpiä kamoja Tatonkan uuteen trekkikassiin.
Joka reissulla kaman määrä vähenee jonkin verran, viime reissulla trekkikassi oli kokoa XL, nyt riittää L. Tosin tämä matka on oleellisesti aiempia lyhyempikin, niin matkan kuin ajankin puitteissa.

Kengät on tärkeimmät. Ne eivät saa missään nimessä puristaa, siksi ne ovat vähintään puolitoista kokoa "liian suuret". Kenkien ulkonäöllä ei ole yhtään mitään väliä, kunhan ne eivät hierrä, purista eivätkä muutenkaan ilmoittele olemassaolostaan millään epämiellyttävällä tavalla. Nykyiset jalkineet ovat jo pari reissua Himalayan polkuja kierrelleet, kerran Annapurnalla ja viimeksi 2008 vuonna Everestin alueella.

Kamera. Eos 5D mark ii, Bg-e6 (pystykahva/akkuperä), ef 24-105L is usm, Speedlite 580, Gitzo hiilikuitujalusta, polarisaatiosuodin, puoliharmaasuodin ja liukuvärisuodin. Akkuja, muistikortteja ja hankinnassa olisi vielä Epsonin matkakokoinen uusi varmuuskopiolaite. Varmuuskopiot olisi hyvä saada, vaikka muistikortitkin ovat ihan luotettavia. Tällä kertaa reissuun pääsee ensi kertaa Cotton Carrierin mainio "kameraliivi". Liivi on aivan käänteentekevä ison ja painavan kameran kuljetuksessa. Tähän mennessä olen menestyksellä käyttänyt liiviä mm. laskettelurinteessä suksien kanssa, kamera pysyy liivin pikakiinnityksessä kuin tauti.

Marraskuun reissumme suuntautuu Annapurnan eteläisille alueille, Ghorepani (Hevosvesi) ja Poon Hill ovat tällä kertaa kohteenamme. Auringonlaskut ja nousut sekä uskomattomat vesiputoukset pitäisi tällä kertaa saada oikein erityiskäsittelyyn. Päivitän reissutunnelmia ehkäpä viikon kuluttua. Nyt viikonloppuna on luvassa reissuporukan tapaaminen ja kas kas - pari kierrosta golfia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti