tiistai 25. lokakuuta 2011

Maailman vaarallisin lentokenttä

Canon EOS 20D, EF 28-135. Lukla Airport, near Everest. Altitude 2700 m.
Taas kerran on lähtö Nepaliin lähellä. Reilun viikon päästä pitää kaikki kimpsut ja kampsut olla tiiviisti trekkikassissa, kamerat kaulassa ja pohkeet kunnossa. Liikaa ei ole tullut fyysistä puolta harjoiteltua, varsinkaan kun tuo selkävärkki otti itseensä (pahat kielet väittävät että liiallisesta golfin pelaamisesta muka). Ylemmässä kuvassa lumihuippuisten vuorten sankaripilotit starttaavat Luklasta kohti Kathmandua. Kenttä on aivan uskomaton, lähestyminen alkaa kolmen-neljäntuhannen metristen vuorenhuippujen välisestä laaksosta kohti valtavaa vuorenseinämää. Kiitorataan pitää osua aina kerralla, lentäjillä ei ole mitään mahdollisuutta nostaa konetta epäonnistuneen lähestymisyrityksen jälkeen, vastassa on ylitsepääsemätön luonnoneste.

Lentoon lähteminen vaatii täyden kaasun lisäksi rautaiset hermot, kenttä on liian lyhyt kaikille käytössä oleville konetyypeille. Ilmaan päästäänkin kätevästi "heittäytymällä" rotkoon, sananmukaisesti. Kiitorata on lyhyt, äärimmäisen kapea ja reilusti alaspäin viettävä. Pilotit huudattavat ja testaavat moottoreita kiitotien alussa ja trekkaajat istuvat hiljaa - katseet tiukasti ohjaamon pienissä ikkunoissa. "Matkustamon" penkit (kuten koneetkin) ovat parhaat päivänsä nähneitä. Aivan tavallista on esimerkiksi turvavyön kiinnitysten puuttuminen, olen itsekin päässyt sitomaan vyötä penkin jalkoihin.. Kone rähisee ja vaappuu täydellä vauhdilla kohti ammottavaa rotkoa kun yhtä-äkkiä kiitorata vetäistään pyörien alta! Lentäjät nostavat laitteen tyynen rauhallisesti pieneen kaartuvaan nousuun ja turistit uskaltavat vihdoin hengähtää. Jäljellä on enää lyhyt lento pääkaupunki Kathmanduun. Matka tosin tehdään vuoriston ehdoilla, koneet eivät jaksa nousta maailman korkeimman vuoriston päälle, joten lennämme laaksojen labyrintissa. Välillä siipien ja vuorenkulman välillä on vain kymmeniä metrejä. Ilmakuopan kohdalla voin vaikka vannoa että käymme alle kymmenen metrin päässä rinteestä. Perillä Kathmandun Triphuvanin kentällä olo on helpottunut ja monen matkustajan naama tuhkanharmaa.
Canon EOS 20D, EF 28-135. Lobuche, altitude 5000 m. Rescue helicopter.

Tällä kertaa matkustamme kuitenkin eri alueelle ja siirtymävälineeksi olemme valinneet bussin. Kuulostaa turvalliselta ja mukavalta, ha? Tervetuloa Nepaliin!

1 kommentti:

  1. Hyvää matkaa ja Lakpalle terkkuja.

    ens vuoden reissu taitaa vaihtua Jauristuntureihin, mutta kyl taas joskus lähetään kans tuonne.

    -Tero-

    VastaaPoista