Route 66, Tulsa, Amarillo ja Santa Fe

Hirmuinen ajopäivä 1. lokakuuta takana! Pahimmillaan lämmintä piisasi tasan sata fahrenheittia (n 35 C)! Pysähtelimme usein ja ajelimme rauhallisesti pitkin ja poikin historiallisia Route 66 tienpätkiä jotka kiemurtelevat interstaten ja turnbike:n molemmin puolin.

Matkan varrella pysähdytään vähintään tunnin välein

Amarillo, Texas. Texan Ranch Motel, kokemisen arvoinen paikka

Lämpötila nousi heti tappiin kun tulimme Texasin maaperälle, huoltarin pysähdyksellä huikkasin yhdelle aseman asiakkaalle jotain kuumasta päivästä, äijä pisti heti takaisin että nythän on mukavan viileää - normisti alueella on tähän aikaan 115-120 fahrenheitia. Repikää siitä. No äijä hykerteli käsiään ja sanoi että tämä on heille suoraan rahaa takataskuun kun pellot kasvaa ja tuottaa vihreää kultaa.

2.10. oli ensimmäinen aamu kun emme avanneet kattoja autoista. Ilma oli suorastaan hyytävän kylmää, vain noin 55 fahrenheitia. Lisäksi tuuli puhalsi jopa parikymmentä metriä sekunnissa parhaimmillaan. Ja mikäs on tuulen puhallellessa kun pannukakun tasaisella preerialla ei ole muuta kuin karjaa ja puska pari siellä täällä.

Puoliväli. 1139 mailia kumpaankin suuntaan

2.10. Puolimatkan pakollinen pit-stop, 1139 mailia Chigacoon ja saman verran jäljellä Los Angelesiin. Seuraavana ajoimme kohti Santa Fe:tä. Texasin tasaiset ja tuuliset preeriat alkoivat pikkuhiljaa jäämään taakse. Huonoa tuuria tuli kuitenkin Historic Routella kun vesisade (?) oli kastellut tien siihen kuntoon että ylimeno oli mahdotonta.

U-käännöksiä tehdään joka päivä, milloin mistäkin syystä..

Museoita riittää

Cadillac-pelto. Synttäripäivä tuulisella preerialla.

Amerikkalaisen unelman kääntöpuoli esittäytyy heti kun vaihtaa interstatelta pienemmille kujille. Entisen valtatien varret ovat autioituneet ja pystyssä pysyvät vanhat rakennukset rapistuvat sijoilleen. Sama meininki toistuu tietysti kaikkialla maailmassa missä uusia linjauksia tehdään.

Cadillac-pelto on vähän vaikea löytää jos matkaa taittaa Chigacon suunnasta. Heti Amarillon jälkeen se kuitenkin löytyy menosuunnassa vasemmalta. Tien varteen pysäköidet autot on paras maamerkki.

Cadillac puistossa käy tasainen virta turisteja

Ryhmässämme on kaksi autoa ja kahdeksan Harrikkaa. Systeemissämme autot ajavat viimeisinä. On tosi vaikeaa pitää ryhmää kasassa niin ettei autojen ja pyörien väliin vähän väliä tunkisi omituisia hiihtelijöitä. Lisäksi niin pyörien päällä kuin autoissakin saa olla tarkkana rekkaliikenteen kanssa, ne kun ajavat useinkin kovempaa kuin muu liikenne. Perusvauhti moottoriteillä on 75 mph.

Empun matkanteko meinasi hyytyä rikkoutuneeseen kaasukahvaan. Santa Fe:ssä korjaamon körmy kopautti nyrkin syrjällä kahvan päähän ja sanoi että nyt on kunnossa, hyvää matkaa. Toimihan se pari käännöstä. Lopulta jätimme laitteen korjaukseen. Onneksi huomenna on välipäivä..

Harrikkakorjaamolla, kaasukahva oikuttelee

Route 66, Lebanon - Tulsa. Missourista Oklahomaan.

Osavaltion vaihto taas, tänään kirmaisimme kohtalaisen siirtymän Missourin Lebanonista Oklahomaan Tulsaan. Lebanonin motellimme, Munger Moss, edusti periamerikkalaista majoituskulttuuria parhaimmillaan. Mamma kassalla oli tiukkana mm. huoneen 66 avaimista - ne kun tuppaavat silloin tällöin jäämään matkalaisilta palauttamatta.

Lähtö Lebanonista

Aamupalaa ei saanut motellilta. Ajoimme viisi minuuttia "Faye's Dineriin", sekin ehta ja aito amerikkalainen syöttölä. Hyvät eväät saatiin kuitenkin kohtuulliseen hintaan ja nopsasti toimi palvelu.

Aamupala Lebanonissa

Aamupalan jälkeen hiottiin vielä päivän ajosuunnitelmaa.

Lähdön tunnelmaa

Pysyttelimme taas mahdollisimman paljon aidolla ja merkityllä "Historic Route 66" tiellä joka kiemurtelee Interstate 44:jän molemmin puolin. Päivän puolivälin paikkeille sattui upea entisöity huoltoasemamuseo.

Historiallinen huoltoasema matkan varrelta

Kreikkalais-iranilainen ravintola Joplinissa sai jackpotin kun tusina matkalaisia sattui pysähtymään juuri heidän hiljaisen ravintolansa kohdalle. Ruoka oli kuitenkin erittäinkin hyvää ja varmasti terveellisintä tähän mennessä jenkkilässä maistettua.

Kuka ottaa kaljan? Kreikkalainen ravintola Iranilaisen perheen vetämänä

Hetken matkaa suorimme pitkin motaria. Tietulli ahmaisi muutaman taalan kun palasimme historiallisten teiden pariin. Moottoripyörien lisäksi karavaanissamme on nämä upeat 2014 vm Camarot.

Tietulli ja Vesku

Pitkällä matkalla sattuu ja tapahtuu. Tässä ihmetellään suuntimia, ajoimme muutaman mailin harhaan muutama kymmenen mailia ennen Tulsaa. Moottoriteitä käyttämällä eksyminen on lähes mahdotonta, mutta maaseututeillä pitää olla tarkkana kääntymisten suhteen.

Huomenissa onkin sitten pitempi, yli 600 kilometrin, siirtymä tiedossa.

Pitäähän sitä kerran vikaankin ajaa...

Route 66, Chigaco - St. Louis - Lebanon

Pitkä ja kuuma päivä takana! Lähdimme liikkeelle aamuvarhaisella ja mutkittelimme pitkin Old US-66 tietä. Paikoin tie kulki Interstate 53 kanssa mutta vanhaa tienpohjaa on säilytetty hyvinkin riittävästi. Itse reitti on melko hyvin merkattu "Historic Route 66" -merkein ja ymmärrettävästi yksityinen sektori on hyödyntänyt turistivirtoja nimeämällä jos jonkinlaista kuppilaa tunnetun tien mukaan.

Chigacon Willis Tower yövaloissa

Edellisenä iltana kävimme Mikon kanssa hakemassa Chigacon Oharen kentältä "vaihtoehtoisen" kulkupelimme, samalla reissulla piipahdimme keskustassa katsastamassa paikallisen nähtävyyden eli Willis Towerin. Yli sata kerrosta korkeaan hirvitykseen päästiin jonottelematta sunnuntai-iltana ja mieliinpainuva kokemus oli patsastella näköalahuoneen lasilattiaisella erkkerillä. Kieltämättä huima pudotus suoraan jalkojen alla kutitti mukavasti aisteja...

St. Louis kaupunkinäkymiä

Aamupäivän ensimmäinen isompi etappimme oli St. Louis, siellä pakollinen vierailu arkkitehti Eero Saarisen suunnittelemalla monumentilla. Taas onni suosi meitä kun pääsimme ilman minkäänlaista jonottamista lyhyen historiabriifauksen jälkeen erikoisella hissillä maisematasanteelle. Jo pelkkä kaaren kokeminen ulkona alhaalla on "must-kokemus", ehdottomasti kannattaa käydä myös ylhäällä. Tikettimyynnissä pitää varautua muutamiin kysymyksiin klaustrofobiasta ja korkean paikan kammoista.

Saarisen Eeron monumentin sisuksissa

St. Louis Gateway Arch by Eero Saarinen

Olimme edelleen jäljessä pääporukkaa autosekoilun vuoksi. Meillä olikin nyt kahden päivän etapit piikissä, niinpä St. Louis jäikin saman tein taaksen arkkitehtuurivierailun päätyttyä. Päivän seikkailuksi voisi laskea Carminin navigaattorin kanssa räpeltämisen. Hermot alkoivat kiristymään kun seuraavan kohteen tietoja ei millään meinattu saada syötettyä värkkiin. Lopulta kymmenien kokeilujen jälkeen tuo kivikautinen vuokravehje suostui hyväksymään osoitteemme. Jouduimme aluksi suunnistamaan pelkän ilmansuunnan mukaan, eikä sekään ollut helppoa kun teitä lähti vähän joka suuntaan St. Louisin keskustasta. Lopulta päädyimme ostamaan vanhanaikaisen paperikartan, siitä oli todella helppoa nähdä määränpäät, suunnat ja tiennumerot, siis niinkuin vanhaan hyvään aikaan.

Illanviettoa motellilla Lebanonissa

Lebanon saavutettiin hitusen ennen iltayhdeksää. Taakse jäi noin 800 kilometria, monia pysähdyksiä, muutamia harha-askelia, pizzoja ja mäkkäreitä. Illalla kävimme vielä paikallisessa ravintelissa ruokailemassa koko joukkueella. Huomenna lähtö on jo kahdeksalta. Herätys on varma viimeistään kun motoristit päräyttävät koneensa käyntiin.

Route 66, eräs päivä Chigacossa

Ohare:n kentällä vilskettä ilmassa ja autovuokraamossa

 28. syyskuuta, lähtöpäivä tien päälle! Isolla porukalla kaikki ei kuitenkaan välttämättä mene niinkuin elokuvissa. Suurin osa porukastamme ajaa viidentuhannen kilometrin Route 66 reissumme tyylikkäästi moottoripyörillä. Neljä osallistujaamme sen sijaan valitsi autot jo noin vuosi sitten matkalle ilmoittautumisen yhteydessä.

Auton malli luonnollisesti kiinnosti meitä matkaajia samalla tavalla kuin motoristeja pyörien mallitkin. Päädyimme Mikon kanssa yksimielisesti Fordin Mustangiin ja esitimme myös toivomuksia auton varustelutason suhteen. Mussen piti olla ehdottomasti avomalli ja isolla koneella tietty...

Vaihtoehtoinen kulkupeli #1

Alamo -autonvuokraus kuitenkin petti pahan kerran, heti tiskillä meille tehtiin vilpittömän selväksi että kyseisessä puulaakissa ei ole Mustangeja ollenkaan. Olimme ymmärrettävästi jokseenkin lievästi ilmaistuna "ärsyyntyneitä" asioiden tilaan.

Vaihtoehtoiset kaarat, Chervoletin Camaro convertible:t olivat kaikki menossa. Oman mausteensa asioiden tilaan toi tulopäivänämme sattunut tuhopoltto lentokentällämme. Kentän työntekijä oli sytyttänyt jotain tuleen, parituhatta (!) lentoa oli peruttu ja siirretty. Onneksi me pääsimme silloin laskeutumaan.

Kämppikseni Mikko otti autohomman hanskaansa ja tylytti konttorin päällikköä siinä määrin että vaihtoehtoiset kulkupelit alkoivat löytymään ja vuokraus onnistumaan. Toinen autoista palautui "keskustellessamme" konttoripäällikön kanssa ja toinenkin palautunee vielä tänä iltana vuokraamoon.

Päädyimme Mikon kanssa jäädä vielä odottelemaan jälkimmäistä kulkupeliä. Auto on luvattu tänään ilta yhdeksään mennessä vuokraamolle. Jäämme vielä yhdeksi yöksi hurmaavaan hotelliimme kun motoristit ja auto nro 1 matkaavat tälläkin hetkellä kohti ensimmäistä etappiamme Illinoisin Springsfieldiä.

Käskynjako ennen motoristien lähtöä - matkanjohtaja Emppu Nieminen

Huomenna maanantaina meillä on sitten kahden päivän ajo kirittävänä mikäli mielimme saada pääjoukon kiinni. Historic Route 66 saattaa jäädä siis alkutaipaleen osalta vähemmälle ja oiomme matkaa pitkin nopeita (ja tietullillisia) interstateja.

Asfaltinnielijä

Tänä iltana saadaan siis vielä ajella edestakaisin Oharen lentokentälle autoa hakemaan ja väliaikaista autoa palauttamaan. Siinä välissä oli vielä suunnitelmaa käydä "keskustassa" pilvenpiirtäjiä ja sensemmoisia ihmettelemässä. Saapas nähdä jaksetaanko sinne enää lähteä, täältä Joliet:ista kun on puoli tuntia matkaa joka suuntaan - kentälle kuin myös keskustaan.

Amsterdam, hullu golfaaja

Matka on tuskin alkanut ja nyt jo pitää postailla uutisia. Blogini aihealueethan pyörivät harrastuksieni parissa, ja golf on yksi niistä. 

Kuulun siihen surullisenkuuluisaan golfarien enemmistöön joka kentälle saapuessaan aina kuvittelee (ennen ensimmäistä lyöntiä) että tänään on hyvä päivä ja nyt tasoitusta tiputetaan...

Todellisuus iskee yleensä aloituslyönnillä, äänen avaus Fore -huudoilla ja verenpaineet nousee tappiin. Palloa etsitään sitten ryhmän voimin viereiseltä väylältä ja pyydellään kovasti anteeksi vaaratilanteen aiheuttamisesta. 

Pelini on ollut kateissa parin vuoden ajan, tosin nyt loppukaudesta pientä paranemista on havaittavissa. Kierroskeskiarvo tällä hetkellä sadan lyönnin molemmin puolin. Alle 90 lyönnin kokonaisia kierroksia ei tänä vuonna löydy. Tasoitus on vanhan historian ansiosta vielä 12.1 ja se kaiken järjen mukaan nousee tasoitustoimikunnan toimesta ainakin yhdellä kokonaisella numerolla. 

Asiaan. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta löin juuri äsken 500 euroa vetoa Mikko Mustalan kanssa siitä että pelaan golf -kierroksen tulokseen 75 tai sen alle. Muita ehtoja on mm. -kentän slope oltava 72 tai korkeampi, tulos on tehtävä viiden vuoden sisään tästä päivästä lukien. 

Nyt se on siis julkista. Hävettää vähän jo etukäteen. Mainittakoon että olen kerran päässyt ko tulokseen kisoissa Vanajanlinnan kentällä. Silloin tasoitus tippui 9.2:seen. 

Mielikuvaharjoittelu on jo käynnissä :)

On the Road, Route 66

Reissua pukkaa taas. EB Tampereelta Helsinki-Vantaan lentoasemalle on juuri startannut. Tänään lentokenttähotellille ja varhain huomisaamuna kohti jenkkilää. 

Viidentoista uroksen laumamme aikoo päristellä Chigacosta Los Angelesiin. Minulla ja ystävälläni Mikolla menopelinä on Mustang, muilla sankareilla roheesti motskarit. 

Autovalinta oli luonnollinen koska moottoripyöräilyä en ole harrastanut ja Matkatavaraa kertyy valokuvaajalle muutenkin reippaanpuoleisesti. 

Kuvauskalusto nyt lähtiessä muodostuu Canonin 1D X ja EF24-70 ympärille. Lisäpainoa tuli tukevasta jalustasta, kahdesta kompaktista salamasta ja kaikista akuista sekä latureista. 

Aikomus on käsitellä kuvia matkan varrella. Niinpä raahaan 15" Mac:iä ja piirtopöytää repussa. Hankin vielä parin teratavun ulkoisen levyn kuvatallennukseen. Varmuuskopiot muokatuista kuvista yritän lähettää motellien wifeillä pilviin..

Kuvausreissuhan tämä on, pistelen taas maistiaisia matkan varrelta - yritän kirjoittaa päivittäin. On the Road, Vesku

Kuvaaminen kuvapankkiin

Minkälainen kuva menestyy kuvapankissa? Voiko kuvapankkikuvaamisella hankkia tuloja tai sivutuloja? Onko olemassa kuvaajia jotka elättävät itsensä myymällä kuviaan kuvapankeissa? Myynkö kuvani liian halvalla, menetänkö sieluni...
Paljon kysymyksiä joihin on erilaisia ja päinvastaisia vastauksia keskenään riippuen vastaajasta.

Valokuvauksen harrastajille pääseminen kuvapankin listoille saattaa olla jo suuri elämys
ja ensimmäinen myyty kuva lennättää jo taivaisiin. Näin juuri kävi minullekin.

Pyöräkuva kertoo tarinan rannalle saapuneista auringonpalvojista

Joillekin kuvasta saatu hinta saattaa muodostua ongelmaksi. Kotimaisissa kuvapankeissa myydystä kuvasta saa parikymppiä mutta ulkomaisilla valtavilla pankeilla provisio saattaa olla vain joitakin kymmeniä senttejä.. Kuvapankin idea onkin myydä samat kuvat uudelleen ja uudelleen eri käyttäjille ja näin valokuvaajakin pääsee mukaville tienesteille onnistuneista otoksistaan. Alla esimerkki iStockphotosta jossa "pääsiäismunaa" on myyty yli 500 kertaa ja "aurinkorasvaajaa" yli 800 kertaa.

Pääsiäismuna http://www.istockphoto.com/stock-photo-14846671-golden-egg.php?st=df5835f
Aurinkorasva http://www.istockphoto.com/stock-photo-6116977-sun-protection.php

Parhaita kuvia saatetaan myydä jopa yli kymmenen tuhatta kertaa. Mainitut määrät ovat tietenkin vain harvojen ja valittujen kuvaajien saavutettavissa. Olen kuullut kuvaajista jotka elättävät itsensä kuvapankkikuvaajina, heitä on meillä Suomessakin.

Tampereen Näsinneulan kuva meni kaupaksi, en tiedä mihin. Sommittelussa on tilaa kuvan päälle menevälle tekstille

Parhaimmillaan kuvat tuottavat valokuvaajalle tuloja vuosikausia kuvan ottamisen ja lähettämisen jälkeen. Jotkut kuvat myös kestävät aikaa - jopa paranevat vuosien saatossa. Vanhoista kuvista hyvinä esimerkkeinä toimivat vaikkapa lähes kaikkien tuntemat New Yorkin pilvenpiirtäjien huimista rakentajista kertovat otokset - niitä myydään kuvapankeissa vielä sata vuotta niiden ottamisen jälkeenkin..

Kokeilumielessä olen laittanut (ja onnistunut saamaan) kuvia pariin kotimaiseen pankkiin, ulkomaiset isot toimistot ovat toistaiseksi valloittamatta. Istocphoto ilmoitti ensikosketuksen jälkeen että yritäpä vielä myöhemmin uudelleen. Luulenpa että esittämäni kuvat eivät aiheeltaan olleet kovin kiinnostavia noin niinkuin myynnillisesti.

Kuvituskuva voi olla näinkin yksinkertainen, kuvaa parantaisi vielä toiminta

Lähtökohtaisesti siis kuvapankkiin kannattaa lähettää vain sellaisia kuvia joita joku voisi tarvita. Esitteisiin, nettisivuille, kirjoihin, lehtiin.. Kannattaa katsella kuvapankkien "Top Ten" -listoja, sieltä löytyy aiheet joille löytyy eniten ostajia.

Kotimaisia kuvapankkeja ovat mm. www.rodeo.fi ja www.valokuvakauppa.com ulkomaisia www.istocphoto.com ja www.gettyimages.fi

Africa

Keskitalvella, vuodenvaihteessa 12-13, syntyi huippuidea matkasta Etelä-Afrikkaan. Matkaan päätettiin lähteä kolmistaan, "Tres Hombres" ja tarkoituksena oli tutkia sikäläisiä vaellukseen, ratsastukseen, golfaamiseen ja valokuvaamiseen sopivia paikkoja. Niinpä, ei ollutkaan pelkkä lomareissu suunnitteilla.

Johannesburgin kentältä vuokrattiin uudenkarhea VW Polo. Pikkuinen joutui koville kuoppaisilla asfalteilla ja African punahiekkaisilla pikkuteillä. Ajoimme peräti 2800 km parin viikon autonvuokra-ajallamme. Ensimmäinen pysäkkimme oli Waterwall vähän pohjoisemmassa Etelä-Afrikassa. Kylä sinänsä ei ollut kohteemme sillä majoituimme Ants Collectionin ratsutilalle muutaman kymmenen kilometrin päässä Waterwallista.

Olin ensimmäistä kertaa ratsailla, hevosella, aiemmat kokemukseni nelijalkaisten kyydissä rajoittuivat kameliin ja norsuun. Ratsastus villieläinten keskelle olikin huima kokemus, näimme aivan lähietäisyydeltä mm. kirahveja ja sarvikuonoja. Onneksemme leijonia ei ollut tässä reservaatissa.



 

Matka jatkui kohti Botswanan rajaa. Tarkoituksemme oli piipahtaa naapurimaassa mutta raja-asema josta yritimme ylitystä vaatikin etukäteen tehdyn varauksen johonkin Botswanan puolen lodgeen. Erikoisen järjestelyn teki ymmärrettäväksi rajajoki jonka ylityksen pystyi tekemään vain veneellä. Botswana jäi tällä kertaa siis käymättä kun toinen majapaikoista oli suljettu ja toisen hinnoittelu ei täsmännyt budjettiimme..

 

Rajalta poistuimme siis tyhjin toimin, tosin rajavartio ehti leimata meidät ulos Etelä-Afrikasta (ei minnekään) ja heti kohta takaisin. Päätimme jatkaa rajan pinnassa menevää kohtalaista tietä seuraavaan isompaan kaupunkiin Musinaan. Matkasta tulikin mielenkiintoinen kun ensin tie oli kokonaan poikki. Tulvavesi oli vienyt kokonaisen sillan mennessään! Päätimme vähän sitten oikaista.. Oikoreittimme oli alkuun ihan kelpo hiekkatietä mutta puolessa välissä tuntui kuin olisimme ajaneet punaisessa juoksuhiekassa. Pätkä oli vain noin 90 km pitkä ja minua alkoi tosissaan epäilyttämään että juutumme sinne ei minnekään.



 

Blyde River Canyon, South Africa

Pääsimme kuitenkin auringon laskun kieppeissä seuraavaan kohteeseemme Krugerin kansallispuiston porteille. Saimme vielä ystävällistä palvelua pohjoisen portin virkailijalta ja majoituksemme oli pitkän päivän päätteeksi järjestyksessä.

Reissumme oli elämyksellinen menestys kaikkine nähtävyyksineen, safareineen kaikkineeen. Ulotimme tutkimusmatkamme myös rajanaapuri Mosambiqueen. Maputo, pääkaupunki, tuli tutuksi ja pari raja-asemaa joissa meitä tietysti huijattiin maksamaan olemattomia maksuja.. Enpä suosittele Mosambicia kenellekään, pelkkää huijausta koko maa ja vieläpä kalliit hotellit. Sen sijaan pikkuinen Swazimaa oli aivan toista maata, siistiä, kaunista ja kaikki tapaamamme ihmiset erittäin ystävällisiä.



Blyde River Canyon, kirjoittaja kuvassa



Elefantit perhepotretissa



Seeprat ovat erittäin kuvauksellisia ja niitä riittää..



Ants Collection väki antilooppia hoitamassa



Game drive, Ants Collection



Game drive ja auringonlasku



Yllätys aamulla!

 

Kuvia kertyi kolmen viikon aikana luonnollisesti hirmuinen määrä, osaa en ole vieläkään ehtinyt käsitellä. Suosittelen kaikille luontokuvauksesta kiinnostuneille vastaavaa matkaa valokuvaajan paratiisiin!

Maisemakuvaus

Canon 5D mark ii, ef24-105L 1/30  ƒ/5.6  ISO 200  24 mm

Kuvaan paljon maisemakuvia matkoilla ja kotimaassa ihan vain harrastuksen vuoksi. Osittain kuvat päätyvät myös kuvapankkeihin (joilla on omat kriteeristönsä kuvien julkaisuun).

Silmää miellyttävässä maisemakuvassa on muutamia lainalaisuuksia jotka huomioon ottamalla otoksista tulee miellyttävämpiä katsella. Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen ns. "kultainen leikkaus", säännön mukaan kuva tulisi jakaa kolmanneksiin. Esimerkiksi ylimmän kuvan horisontti jakaa taivasosuuden 1/3 kuva-alasta. Kultaista leikkausta käyttäen kuvasta tulee tasapainoinen katsella.

Hyvässä maisemakuvassa tulisi olla myös kolmiulotteista syvyyttä. Syvyysvaikutelman saa aikaan ottamalla kuvaan jotain myös etualalle. Yläkuvassa etualalle on otettu pensas, mutta myös polun yläosa toimii erinomaisesti etualana.

Kolmantena mukavan maisemakuvan ominaisuuksiin kuuluu kontrastikkuus. Kuvassa tulee olla valoa ja varjoja sopivassa suhteessa toisiinsa. Hyvinkin sommitellun otoksen voi pilata mitäänsanomaton haaleus ja toisaalta huippuvalojen puute, toisaalta syvän mustan puuttuminen.


Valot ja varjot esitetään kameroiden infonäytöllä oheisen kuvan mukaisella histogrammilla. Ei ole olemassa mitään "oikeaa" histogrammia, kuvan aiheesta ja valoalueiden eroista johtuen histogrammi voi painottua taulukon oikeaan tai vasempaan reunaan. Virheet kuvassa näkyvät histogrammin valumisena oikean tai vasemman laidan (tai yläreunan) yli. Vasemman reunan ylitys tarkoittaa alueita kuvassa jotka ovat liian mustia (ei yksityiskohtia, vain mustaa mössöä) ja oikean sivun ylitys taas vastaavasti puhkipalaneita kirkkaita kohtia. Pyri siis pitämään histogrammi laatikon sisällä, kuitenkin niin että histogrammit ylettyvät mahdollisimman pitkälle lähelle laitoja.

Canon 5D mark ii, ef 24-105L 30 sec  ƒ/8  ISO 100  50 mm

Yökuvissa on aina käytettävä tukevaa jalustaa tai alustaa. Yökuvat, kuten yllä, vaatii erittäin pitkiä valotusaikoja. Nyt tarvitset muutamia säätöjä jotka löytyvät kamerasi valikoista, säätöjä pitää tehdä jos haluat kuvastasi tosi tarkan ja kohinattoman. 1. käytä Av (Nikon A) kuvaustilaa, 2. valitse herkkyydeksi ISO 100 (tai 200), 3. aseta "pitkän valotuksen kohinanvaimennus" voimaan, 3. lukitse peili yläasentoon (Canonissa "peilin lukitus") ja 4. käytä laukaisuun itselaukaisinta. Kaikki nämä temput on tarpeen että kuvastasi tulisi tarkka ja tärähtämätön.



Canon 5D mark ii, ef 24-105L, f8, 73mm, iso 100

Aivan mahtavakin sommittelu ja upea maisema voi kuvallisena lopputuloksena olla joskus pettymys huolimatta oikeaoppisesta kuvaustyöskentelystä. Meriaiheisen rantakuvan focus on selvästi keltaisissa aurinkovarjoissa. Tärkeä osa kuvakerrontaa oli myös itse merellä ja takana näkyvillä valtameriristeilijöillä. Etualan hiekka varasti kuitenkin shown ylenpalttisella kirkkaudellaan mutta tummensin sitä helposti Lightroom ohjelmassa ja pelastin näin otoksen.


Viimeinen vinkkini maisemakuviin sisältyykin kamerasi perusominaisuuksiin. Kamerasi on lähtökohtaisesti asetettu ottamaan valmiiksi pakattuja jpg -tiedostoja. Jpg on siitä kätevä että voit heti jakaa ja katsoa kuvia siirrettyäsi ne läppärille, mutta menetät helposti yli puolet kuvan alkuperäisestä informaatiosta. Valitsemalla RAW -tiedostomuodon käytät sitä vastoin kamerasi koko kapasiteettia hyväksesi (siitähän sinä olet kalliisti maksanutkin) ja voit sitten kuvankäsittelyohjelmassa helposti kaivaa esiin yksityiskohtia valoista ja varjoista. Lopulta kaikki näkemäsi upeat ammattilaisten ottamat kuvat on tehty edellämainituilla konsteilla.

Muista kuitenkin hankkia kuvankäsittelyohjelma ensin ennen kuin käännät kamerasi RAW asentoon. Kamerasi mukanakin tulee RAW-kuvien käsittelyohjelma, mutta suosittelen että hankit esimerkiksi Adobe Photoshop Lightroom -ohjelman (maksaa noin satasen) joka on joka sentin arvoinen hankinta.

Lontoo ja Salisbury

Harrodsin tavaratalo käsivaralta. Piti ottaa noin kymmenen ruutua että sain lipun mielesekseni. 1/350 ƒ/8 ISO 200 85 mm

Marraskuisella Lontoon reissullani oli selvät tavoitteet valokuvauksen suhteen. Kuvia tunnetuista kohteista kuvapankkeja varten, listalla olivat Thamesin sillat joista mm. Tower Bridge oli jäänyt kuvaamatta edellisellä matkallani.

Reissukalustoksi riitti tällä kertaa Canonin Eos 5d mark II, objektiiveina EF 24-105 is usm, EF 8-15 Fish eye sekä Gitzon hiilikuitujalusta Slikin keskikokoisella kuulapäällä varustettuna.

 

Kaikki laitteet mahtuivat mukavasti Lowepron kuvausreppuun. Repusta onkin tullut olennainen osa arkeani, siinä kulkee myös kaikki päivittäin tarvitsemani tavarat lompakosta läppäriin.

 

Syksyinen Lontoo ei paljon säiden osalta poikennut kotimaan ilmastosta joten päällysvaatteiden kanssa ei tarvinnut miettiä lähtiessä. Erittäin tärkeää osaa kaikilla reissuillani näyttelevät kengät. Kävelyä saattaa tulla kaupunkikohteessakin reilusti yli kymmenen kilometria päivässä vaikka metroa ja bussejakin tulee käytettyä ahkerasti. Olenkin vannoutunut trekkikenkien käyttäjä lähes olosuhteista riippumatta.

 

British Museum. 1/250 ƒ/8 ISO 200 24 mm Automaattinen valkotasapaino ei ymmärrä tätä kattomaisemaa. RAW kuva on käsitelty Lightroomin preset:illä mustavalkokuvaksi.

 Jälleen kerran tuli todettua samat kuvausongelmat kuin joka-ikisellä reissulla aiemmin: kuvaussuunnitelma puuttuu ja käytännössä koko homma menee helposti vain kameran ulkoiluttamiseksi. Tälläkin matkalla minulla oli vain kaksi suunniteltua kohdetta aikatauluineen. Tower Bridge ja Stonehenge Salisburyssa. Suunnitelmat eivät aina toimi täydellisesti, mutta siitä tuonnenpana.

Stonehenge Salisbury. Kivikasa on vaikuttava ilmestys. 1/250 ƒ/8 ISO 100 105 mm

 Salisbury:iin pääsee helposti junalla Lontoosta Waterloo asemalta. Matka ei kestä kahtakaan tuntia suuntaansa. Perillä Salisbury:ssa kannattaa viivähtää hetki, pikku kaupunki on viehättävä ja monet tuotteet ovat puolet halvempia kuin Lontoossa.

Stonehenge:lle pääsee turistibussilla tai taksilla. Bussit lähtevät keskustan bussiasemalta. Meidän kuvaussuunnitelmamme ajoittui auringonlaskun aikaan joten viivyimme kaupungilla turhan pitkään ja viimeinen turistibussi oli jo ehtinyt mennä. Menimme sitten taksilla ja sovimme matkalla kuskin kanssa paluusta heti auringon laskun jälkeen.
Suunnitelma ei sitten mennyt ihan putkeen kun perillä lippujonossa meille selvisi että rysä meneekin kiinni jo neljältä ja turistit saavat luvan poistua silloin aidatulta alueelta. Auringonlaskukuvat jäivät siis haaveeksi ja lisäksi piti soitella taksikuskille että emme olisikaan paikalla sovittuun aikaan.. Palasimmekin sitten hieman pettyneinä viimeisellä turistibussilla.

Paikallista nuorisomuotia Salisburyssa. 1/250 ƒ/4.5 ISO 200 40 mm

30 sec ƒ/9.5 ISO 100 14 mm Fish eye ja London Eye.

 Yökuvat Lontoosta olivat matkan toinen suunniteltu kuvaustehtävä. Aiheeseen sopiva ilta oli purevan kylmä ja tuulinen. Minulla oli hieman vaikeuksia erittäin kevyen hiilikuitujalustani kanssa kovassa tuulessa. Otinkin joka paikassa useita otoksia varmuuden vuoksi terävyyden takaamiseksi. Vaimollani riitti uskomattoman hyvin hermoja koleuden ja vihmovan sateenkin keskellä kun yhdessä paikassa piti seisoskella minuuttitolkulla räpsimässä.

London Eye tuli kuvattua useammasta kulmasta kahdellakin lasilla. Miellyin itse tähän kalansilmällä otettuun otokseen sen vauhtivaikutelman ansioista. Kupera lasi vääristää todellisuutta antaen kuvalle ja kohteelle tavanomaisuudesta poikkeavaa jännitettä.

Tower Bridge. Väriloistoa ja upea valaistus. 8 sec ƒ/8 ISO 100 24 mm

Sillan kuvaamisessa sen kannelta olin koko ajan varma että kuvat tärähtävät joka tapauksessa jatkuvan liikenteen vuoksi. Useimmat ruudut kuitenkin onnistuivat oikein hyvin. Sillassa on upeita yksityiskohtia vaikka koko vuorokauden kuvaustarpeiksi.
Japanilainen pariskunta ammattikuvaajineen oli valinnut sillan hääkuvauskohteekseen - hrrrr!

Loppupäätelmänä kuvausreissusta päädyin samaan johtopäätökseen kuin aina ennenkin, kuvauskohteet pitää suunnitella paljon tarkemmin etukäteen.
Seuraava kohde onkin jo jouluna, silloin linssin läpi katsellaan Kanarian saaria..

HDR yhdestä kuvasta Lightroom 4

HDR "look a like" kuva Lightroom 4

Alkuperäinen kuva kameran kennon mukaan (Canon eos 5D II)

RAW -kuvista pystyy rakentamaan hyvinkin uskottavia HDR "look a like" teoksia, et siis välttämättä tarvitse useita eri tavoin valotettuja ruutuja.

Perustukset tässäkin työssä pitää olla kunnossa, eli riittävän oikein valotetusta ruudusta saa paljon irti oikeilla säädöillä. Ykkösenä perustusten rakennuksessa on kuvaaminen RAW -muodossa, yläkuvan laajaa dynamiikkaa ei saa millään ilveellä irti valmiiksi pakatusta JPEG:istä.

Kuva on otettu kuuden aikaan aamulla Nepalin Annapurna vuoristosta. Aamulla oli pimeää ja kylmää, mutta pihalla meitä maisemafriikkejä oli kuitenkin puolenkymmentä, kaikilla painavat jalustat ja järjestelmät valmiiksi ladattuina. Aamun kultainen hetki vuorenhuipuilla kestää vain minuutteja, joten valmistelut ja harjoitusruudut on syytä tehdä jo ennen ensimmäisiä auringon kultaisia säteitä.

Valotusaika oli 1/60 sekuntia, aukko f8 ja ISO 320. Säädin valotuksen näin että saisin puunlehvätkin tilanteeseen nähden tarkoiksi, pitemmällä ajalla pienoinen tuulenvire olisi sotkenut lehvästön muusiksi. Objektiivina minulla oli EF 24-105 f4, joka sopii mielestäni mukavasti reissuille joilla kaikki paino on liikaa repussa. Objektiivit piirtävät yleensä tarkimmin pari aukkoa himmennettynä, eikä tämäkään linssi ole poikkeus, siksi siis aukko 8.

Kuvasin ehkäpä viisikymmentä ruutua ennenkuin päivä valkeni tosissaan. Kyseinen otos on aivan session loppupuolelta jolloin valoa alkoi siivilöitymään jo alueen laaksokohtiinkin.
Kuva on aika vaatimaton lähtökohtaisesti, mutta uudella Lightroomilla juuri tällaisista otoksista saa paljon irti.

Tärkeimmät säädöt kaikkien normaaleiden tarkkuuden ja kohinan säädön jälkeen ovat seuraavanlaisia kun pyritään saamaan kaikki irti raakakuvasta. "Highligts" huippuvalot voi sammuttaa melkein kokonaan, "Shadows" varjot oikealle eli varjoista etsitään nyt valoja, "Clarity" tarkkuuden voi kääntää lähes kokonaan oikealle, eli lisää kontrastikkuutta tällä säätimellä. Muita säätöjä kuten Vibrance ja Saturation kannattaa sitten kokeilla mielikuvituksen mukaan.
Ensimmäisistä kuvista ainakin minä tein alussa värikylläisiä satumaisemia, mutta realistisempaakin tavaraa saa Lightroomilla helposti aikaan - ei kun kokeilemaan ja HANAT KAAKKOON!

Studiovalokuvaus

Studiovalokuvausta pidetään ehkä vaikeimpana valokuvauksen lajina ja yleisesti ajatellaan että se on vain ammattivalokuvaajien osaamisaluetta. Lisäksi moni voi kammoksua kalliilta ja monimutkaiselta näyttävää laitteistoakin.

Pääsalama kamerasta oikealla 45 astetta sivulla ja ylhäällä saman verran. Oikealla, hyvin lähellä mallia on valkoinen heijastava seinäke täyttämässä muuten tukkoon meneviä alueita. Siinä se, vain yksi valo tarvittiin tähän kuvaan.

Studiovalokuvaus on kuitenkin mainettaan yksinkertaisempaa. Studiosalamat ovat hyvin yksinkertaisia valaisinlaitteita, lopulta niissä tarvitsee osata vain lisätä tai vähentää välähdyksen voimakkuutta.
Studiosalmille on saatavilla monenlaisia valonhajoittajia, jotka saattavat tuntua eksoottisilta, mutta lyhyellä tarkastelulla nekin osoittautuvat helposti hallittaviksi ja ymmärrettäviksi lisävarusteiksi.

Tässä kuvassa käytettiin kolmea salamaa. Tausta valaistiin yhdellä, ja mallin molemmin puolin n. 45 asteen kulmassa sivuilla / ylhäällä kaksi salamaa. Malli pyöritteli kahdenkymmenen kilon kuulaa melkein puolitoista tuntia.

Kolmen salaman kuva. Hattu istutettiin ensin mustaan valaisintelineeseen. Lierin alta tulee ensimmäisen salaman hehku, valo on suunnattu lähes kameran suuntaan. Suoraan hatun päältä tulee toinen valo ja kolmas kamerasta oikealta hatun takaa viistosti.

Miksi valokuvia pitää yleensäkin ottaa studiossa? Eikö nykyaikaisilla hienoilla järjestelmäkameroilla saa hienoja kuvia missä tahansa tiloissa? Valitettavasti ei saa ja syy siihen on valon hallitsemattomuus. "Täydellisesti" valaistuja kuvia syntyy vain silloin kun valokuvaaja pystyy täysin hallitsemaan kaikkea kuvaan tulevaa valoa.

Valon hallinta on valojen ja varjojen hallintaa. Parhaan lopputuloksen saa kokeilemalla ja jäljittelemällä esimerkiksi valokuvateoksista tai lehdistä bongattuja hienoja kuvia. Oma lukunsa on sitten mallien ohjaaminen.

Kuka tahansa pääsee kokeilemaan studiokuvausta kaupallisilla vuokrastudioilla. Tampereella vuokrastudio.fi (nettisivut työn alla) https://www.facebook.com/#!/pages/vuokrastudiofi/137191336407880