Maisemakuvaus

Canon 5D mark ii, ef24-105L 1/30  ƒ/5.6  ISO 200  24 mm

Kuvaan paljon maisemakuvia matkoilla ja kotimaassa ihan vain harrastuksen vuoksi. Osittain kuvat päätyvät myös kuvapankkeihin (joilla on omat kriteeristönsä kuvien julkaisuun).

Silmää miellyttävässä maisemakuvassa on muutamia lainalaisuuksia jotka huomioon ottamalla otoksista tulee miellyttävämpiä katsella. Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen ns. "kultainen leikkaus", säännön mukaan kuva tulisi jakaa kolmanneksiin. Esimerkiksi ylimmän kuvan horisontti jakaa taivasosuuden 1/3 kuva-alasta. Kultaista leikkausta käyttäen kuvasta tulee tasapainoinen katsella.

Hyvässä maisemakuvassa tulisi olla myös kolmiulotteista syvyyttä. Syvyysvaikutelman saa aikaan ottamalla kuvaan jotain myös etualalle. Yläkuvassa etualalle on otettu pensas, mutta myös polun yläosa toimii erinomaisesti etualana.

Kolmantena mukavan maisemakuvan ominaisuuksiin kuuluu kontrastikkuus. Kuvassa tulee olla valoa ja varjoja sopivassa suhteessa toisiinsa. Hyvinkin sommitellun otoksen voi pilata mitäänsanomaton haaleus ja toisaalta huippuvalojen puute, toisaalta syvän mustan puuttuminen.


Valot ja varjot esitetään kameroiden infonäytöllä oheisen kuvan mukaisella histogrammilla. Ei ole olemassa mitään "oikeaa" histogrammia, kuvan aiheesta ja valoalueiden eroista johtuen histogrammi voi painottua taulukon oikeaan tai vasempaan reunaan. Virheet kuvassa näkyvät histogrammin valumisena oikean tai vasemman laidan (tai yläreunan) yli. Vasemman reunan ylitys tarkoittaa alueita kuvassa jotka ovat liian mustia (ei yksityiskohtia, vain mustaa mössöä) ja oikean sivun ylitys taas vastaavasti puhkipalaneita kirkkaita kohtia. Pyri siis pitämään histogrammi laatikon sisällä, kuitenkin niin että histogrammit ylettyvät mahdollisimman pitkälle lähelle laitoja.

Canon 5D mark ii, ef 24-105L 30 sec  ƒ/8  ISO 100  50 mm

Yökuvissa on aina käytettävä tukevaa jalustaa tai alustaa. Yökuvat, kuten yllä, vaatii erittäin pitkiä valotusaikoja. Nyt tarvitset muutamia säätöjä jotka löytyvät kamerasi valikoista, säätöjä pitää tehdä jos haluat kuvastasi tosi tarkan ja kohinattoman. 1. käytä Av (Nikon A) kuvaustilaa, 2. valitse herkkyydeksi ISO 100 (tai 200), 3. aseta "pitkän valotuksen kohinanvaimennus" voimaan, 3. lukitse peili yläasentoon (Canonissa "peilin lukitus") ja 4. käytä laukaisuun itselaukaisinta. Kaikki nämä temput on tarpeen että kuvastasi tulisi tarkka ja tärähtämätön.



Canon 5D mark ii, ef 24-105L, f8, 73mm, iso 100

Aivan mahtavakin sommittelu ja upea maisema voi kuvallisena lopputuloksena olla joskus pettymys huolimatta oikeaoppisesta kuvaustyöskentelystä. Meriaiheisen rantakuvan focus on selvästi keltaisissa aurinkovarjoissa. Tärkeä osa kuvakerrontaa oli myös itse merellä ja takana näkyvillä valtameriristeilijöillä. Etualan hiekka varasti kuitenkin shown ylenpalttisella kirkkaudellaan mutta tummensin sitä helposti Lightroom ohjelmassa ja pelastin näin otoksen.


Viimeinen vinkkini maisemakuviin sisältyykin kamerasi perusominaisuuksiin. Kamerasi on lähtökohtaisesti asetettu ottamaan valmiiksi pakattuja jpg -tiedostoja. Jpg on siitä kätevä että voit heti jakaa ja katsoa kuvia siirrettyäsi ne läppärille, mutta menetät helposti yli puolet kuvan alkuperäisestä informaatiosta. Valitsemalla RAW -tiedostomuodon käytät sitä vastoin kamerasi koko kapasiteettia hyväksesi (siitähän sinä olet kalliisti maksanutkin) ja voit sitten kuvankäsittelyohjelmassa helposti kaivaa esiin yksityiskohtia valoista ja varjoista. Lopulta kaikki näkemäsi upeat ammattilaisten ottamat kuvat on tehty edellämainituilla konsteilla.

Muista kuitenkin hankkia kuvankäsittelyohjelma ensin ennen kuin käännät kamerasi RAW asentoon. Kamerasi mukanakin tulee RAW-kuvien käsittelyohjelma, mutta suosittelen että hankit esimerkiksi Adobe Photoshop Lightroom -ohjelman (maksaa noin satasen) joka on joka sentin arvoinen hankinta.

Lontoo ja Salisbury

Harrodsin tavaratalo käsivaralta. Piti ottaa noin kymmenen ruutua että sain lipun mielesekseni. 1/350 ƒ/8 ISO 200 85 mm

Marraskuisella Lontoon reissullani oli selvät tavoitteet valokuvauksen suhteen. Kuvia tunnetuista kohteista kuvapankkeja varten, listalla olivat Thamesin sillat joista mm. Tower Bridge oli jäänyt kuvaamatta edellisellä matkallani.

Reissukalustoksi riitti tällä kertaa Canonin Eos 5d mark II, objektiiveina EF 24-105 is usm, EF 8-15 Fish eye sekä Gitzon hiilikuitujalusta Slikin keskikokoisella kuulapäällä varustettuna.

 

Kaikki laitteet mahtuivat mukavasti Lowepron kuvausreppuun. Repusta onkin tullut olennainen osa arkeani, siinä kulkee myös kaikki päivittäin tarvitsemani tavarat lompakosta läppäriin.

 

Syksyinen Lontoo ei paljon säiden osalta poikennut kotimaan ilmastosta joten päällysvaatteiden kanssa ei tarvinnut miettiä lähtiessä. Erittäin tärkeää osaa kaikilla reissuillani näyttelevät kengät. Kävelyä saattaa tulla kaupunkikohteessakin reilusti yli kymmenen kilometria päivässä vaikka metroa ja bussejakin tulee käytettyä ahkerasti. Olenkin vannoutunut trekkikenkien käyttäjä lähes olosuhteista riippumatta.

 

British Museum. 1/250 ƒ/8 ISO 200 24 mm Automaattinen valkotasapaino ei ymmärrä tätä kattomaisemaa. RAW kuva on käsitelty Lightroomin preset:illä mustavalkokuvaksi.

 Jälleen kerran tuli todettua samat kuvausongelmat kuin joka-ikisellä reissulla aiemmin: kuvaussuunnitelma puuttuu ja käytännössä koko homma menee helposti vain kameran ulkoiluttamiseksi. Tälläkin matkalla minulla oli vain kaksi suunniteltua kohdetta aikatauluineen. Tower Bridge ja Stonehenge Salisburyssa. Suunnitelmat eivät aina toimi täydellisesti, mutta siitä tuonnenpana.

Stonehenge Salisbury. Kivikasa on vaikuttava ilmestys. 1/250 ƒ/8 ISO 100 105 mm

 Salisbury:iin pääsee helposti junalla Lontoosta Waterloo asemalta. Matka ei kestä kahtakaan tuntia suuntaansa. Perillä Salisbury:ssa kannattaa viivähtää hetki, pikku kaupunki on viehättävä ja monet tuotteet ovat puolet halvempia kuin Lontoossa.

Stonehenge:lle pääsee turistibussilla tai taksilla. Bussit lähtevät keskustan bussiasemalta. Meidän kuvaussuunnitelmamme ajoittui auringonlaskun aikaan joten viivyimme kaupungilla turhan pitkään ja viimeinen turistibussi oli jo ehtinyt mennä. Menimme sitten taksilla ja sovimme matkalla kuskin kanssa paluusta heti auringon laskun jälkeen.
Suunnitelma ei sitten mennyt ihan putkeen kun perillä lippujonossa meille selvisi että rysä meneekin kiinni jo neljältä ja turistit saavat luvan poistua silloin aidatulta alueelta. Auringonlaskukuvat jäivät siis haaveeksi ja lisäksi piti soitella taksikuskille että emme olisikaan paikalla sovittuun aikaan.. Palasimmekin sitten hieman pettyneinä viimeisellä turistibussilla.

Paikallista nuorisomuotia Salisburyssa. 1/250 ƒ/4.5 ISO 200 40 mm

30 sec ƒ/9.5 ISO 100 14 mm Fish eye ja London Eye.

 Yökuvat Lontoosta olivat matkan toinen suunniteltu kuvaustehtävä. Aiheeseen sopiva ilta oli purevan kylmä ja tuulinen. Minulla oli hieman vaikeuksia erittäin kevyen hiilikuitujalustani kanssa kovassa tuulessa. Otinkin joka paikassa useita otoksia varmuuden vuoksi terävyyden takaamiseksi. Vaimollani riitti uskomattoman hyvin hermoja koleuden ja vihmovan sateenkin keskellä kun yhdessä paikassa piti seisoskella minuuttitolkulla räpsimässä.

London Eye tuli kuvattua useammasta kulmasta kahdellakin lasilla. Miellyin itse tähän kalansilmällä otettuun otokseen sen vauhtivaikutelman ansioista. Kupera lasi vääristää todellisuutta antaen kuvalle ja kohteelle tavanomaisuudesta poikkeavaa jännitettä.

Tower Bridge. Väriloistoa ja upea valaistus. 8 sec ƒ/8 ISO 100 24 mm

Sillan kuvaamisessa sen kannelta olin koko ajan varma että kuvat tärähtävät joka tapauksessa jatkuvan liikenteen vuoksi. Useimmat ruudut kuitenkin onnistuivat oikein hyvin. Sillassa on upeita yksityiskohtia vaikka koko vuorokauden kuvaustarpeiksi.
Japanilainen pariskunta ammattikuvaajineen oli valinnut sillan hääkuvauskohteekseen - hrrrr!

Loppupäätelmänä kuvausreissusta päädyin samaan johtopäätökseen kuin aina ennenkin, kuvauskohteet pitää suunnitella paljon tarkemmin etukäteen.
Seuraava kohde onkin jo jouluna, silloin linssin läpi katsellaan Kanarian saaria..

HDR yhdestä kuvasta Lightroom 4

HDR "look a like" kuva Lightroom 4

Alkuperäinen kuva kameran kennon mukaan (Canon eos 5D II)

RAW -kuvista pystyy rakentamaan hyvinkin uskottavia HDR "look a like" teoksia, et siis välttämättä tarvitse useita eri tavoin valotettuja ruutuja.

Perustukset tässäkin työssä pitää olla kunnossa, eli riittävän oikein valotetusta ruudusta saa paljon irti oikeilla säädöillä. Ykkösenä perustusten rakennuksessa on kuvaaminen RAW -muodossa, yläkuvan laajaa dynamiikkaa ei saa millään ilveellä irti valmiiksi pakatusta JPEG:istä.

Kuva on otettu kuuden aikaan aamulla Nepalin Annapurna vuoristosta. Aamulla oli pimeää ja kylmää, mutta pihalla meitä maisemafriikkejä oli kuitenkin puolenkymmentä, kaikilla painavat jalustat ja järjestelmät valmiiksi ladattuina. Aamun kultainen hetki vuorenhuipuilla kestää vain minuutteja, joten valmistelut ja harjoitusruudut on syytä tehdä jo ennen ensimmäisiä auringon kultaisia säteitä.

Valotusaika oli 1/60 sekuntia, aukko f8 ja ISO 320. Säädin valotuksen näin että saisin puunlehvätkin tilanteeseen nähden tarkoiksi, pitemmällä ajalla pienoinen tuulenvire olisi sotkenut lehvästön muusiksi. Objektiivina minulla oli EF 24-105 f4, joka sopii mielestäni mukavasti reissuille joilla kaikki paino on liikaa repussa. Objektiivit piirtävät yleensä tarkimmin pari aukkoa himmennettynä, eikä tämäkään linssi ole poikkeus, siksi siis aukko 8.

Kuvasin ehkäpä viisikymmentä ruutua ennenkuin päivä valkeni tosissaan. Kyseinen otos on aivan session loppupuolelta jolloin valoa alkoi siivilöitymään jo alueen laaksokohtiinkin.
Kuva on aika vaatimaton lähtökohtaisesti, mutta uudella Lightroomilla juuri tällaisista otoksista saa paljon irti.

Tärkeimmät säädöt kaikkien normaaleiden tarkkuuden ja kohinan säädön jälkeen ovat seuraavanlaisia kun pyritään saamaan kaikki irti raakakuvasta. "Highligts" huippuvalot voi sammuttaa melkein kokonaan, "Shadows" varjot oikealle eli varjoista etsitään nyt valoja, "Clarity" tarkkuuden voi kääntää lähes kokonaan oikealle, eli lisää kontrastikkuutta tällä säätimellä. Muita säätöjä kuten Vibrance ja Saturation kannattaa sitten kokeilla mielikuvituksen mukaan.
Ensimmäisistä kuvista ainakin minä tein alussa värikylläisiä satumaisemia, mutta realistisempaakin tavaraa saa Lightroomilla helposti aikaan - ei kun kokeilemaan ja HANAT KAAKKOON!

Studiovalokuvaus

Studiovalokuvausta pidetään ehkä vaikeimpana valokuvauksen lajina ja yleisesti ajatellaan että se on vain ammattivalokuvaajien osaamisaluetta. Lisäksi moni voi kammoksua kalliilta ja monimutkaiselta näyttävää laitteistoakin.

Pääsalama kamerasta oikealla 45 astetta sivulla ja ylhäällä saman verran. Oikealla, hyvin lähellä mallia on valkoinen heijastava seinäke täyttämässä muuten tukkoon meneviä alueita. Siinä se, vain yksi valo tarvittiin tähän kuvaan.

Studiovalokuvaus on kuitenkin mainettaan yksinkertaisempaa. Studiosalamat ovat hyvin yksinkertaisia valaisinlaitteita, lopulta niissä tarvitsee osata vain lisätä tai vähentää välähdyksen voimakkuutta.
Studiosalmille on saatavilla monenlaisia valonhajoittajia, jotka saattavat tuntua eksoottisilta, mutta lyhyellä tarkastelulla nekin osoittautuvat helposti hallittaviksi ja ymmärrettäviksi lisävarusteiksi.

Tässä kuvassa käytettiin kolmea salamaa. Tausta valaistiin yhdellä, ja mallin molemmin puolin n. 45 asteen kulmassa sivuilla / ylhäällä kaksi salamaa. Malli pyöritteli kahdenkymmenen kilon kuulaa melkein puolitoista tuntia.

Kolmen salaman kuva. Hattu istutettiin ensin mustaan valaisintelineeseen. Lierin alta tulee ensimmäisen salaman hehku, valo on suunnattu lähes kameran suuntaan. Suoraan hatun päältä tulee toinen valo ja kolmas kamerasta oikealta hatun takaa viistosti.

Miksi valokuvia pitää yleensäkin ottaa studiossa? Eikö nykyaikaisilla hienoilla järjestelmäkameroilla saa hienoja kuvia missä tahansa tiloissa? Valitettavasti ei saa ja syy siihen on valon hallitsemattomuus. "Täydellisesti" valaistuja kuvia syntyy vain silloin kun valokuvaaja pystyy täysin hallitsemaan kaikkea kuvaan tulevaa valoa.

Valon hallinta on valojen ja varjojen hallintaa. Parhaan lopputuloksen saa kokeilemalla ja jäljittelemällä esimerkiksi valokuvateoksista tai lehdistä bongattuja hienoja kuvia. Oma lukunsa on sitten mallien ohjaaminen.

Kuka tahansa pääsee kokeilemaan studiokuvausta kaupallisilla vuokrastudioilla. Tampereella vuokrastudio.fi (nettisivut työn alla) https://www.facebook.com/#!/pages/vuokrastudiofi/137191336407880

Maailman suurin kamerakauppa B&H New York

CANON EF8-15 f/4L Fisheye USM

28.3.2012 Manhattan New York.

Tuulista ja kylmää on kelit Manhattanilla, mutta mielenkiintoista kuvattavaa löytyy joka puolelta muistikortin täydeltä!

B&H photovideo store rikastui käynnistäni yhden kalansilmäobiskan verran ja minä taas sain arvokkaan kokemuksen maailman suurimman kamerakaupan toiminnoista. B&H:lla on kovat turvatoimet ja sainkin jättää painavan kamerareppuni heti ovensuun säilytyspaikkaan. Vartijat selvästi valikoivat kulkijoista ne ketkä päästivät reppuineen myymälään ja ketkä eivät.

B&H sijaitsee osoitteessa 34th Street at 9th Avenue.

Kauppa on kaksikerroksinen ja ymmärrettävästi sisältää kaiken mitä valokuvaus ja videointi pitää sisällään. Osastot on kategoroiru hienosti niin että minkä tahansa tuotteen löytää helposti. Työntekijöitä on runsaasti amerikkalaiseen tapaan ja palvelua saa herkästi. Itse ostaminen tapahtuu kuitenkin varsinaisten palvelutiskien kautta.

Ostettu tuote käväisee liukuhihnan välityksellä palvelutiskillä identifioitavana ja maksu tapahtuu palveutiskiltä saadun kuitin kanssa alakerran counter -tiskillä. Lopulta maksukuittia vastaan saat ostoksesi luovutustiskiltä. Aika hyvin jonot tiskeillä kuitenkin soljuvat, eli systeemi on ensi hämmästelystä huolimatta oikein toimiva.

Times Square

Valokuvaajan neljä kuolemansyntiä

Valokuvausharrastukseni alkaa saamaan vakavamielisempiä piirteitä aloitettuani alan opiskelun Visuaalisen Viestinnän Instituutissa. Ensimmäisten lähipäivien aikana meille luettiin madonluvut ottamistamme kotitöistä. Kuvaajan "neljä kuolemansyntiä" tulivat erityisen reippaasti ja havainnollisesti selvitetyksi.
Oheisesta kuvasta löytyy intensiteettiä, mutta myös mainittuja kuolemansyntejä.
Valokuvaajan Kuolemansynnit:

1. Upotus
Mallin kuvasta katsoen oikean puolen hiusraja sekoittuu taustaan. Upotus-ongelman olisi voinut välttää sijoittamalla "hiusvalon" mallin yläpuolelle (hieman taakse ylös). Pääaihe on taustan kanssa liian samansävyinen.
2. Lentokenttä
Lentokentäksi kutsutaan struktuuritonta aluetta kohteessa. Valaisu on rakennettu niin että jokin kohta mallissa on varjoton. Oheisessa kuvassa kyseinen lentokenttä löytyy kuvaajasta katsoen vasemman puolen poskesta aina ohimoon ulottuvalla alueella.
3. Jokipoliisi
Tästä kuvasta en jokipoliisia tunnista. Tunnusmerkkejä ovat esim. ristivarjot nenän molemmin puolin, kuvan tummin kohta silmässä, silmässä valopisteet pupillin molemmin puolin (jokipoliisi katsoo joen molempia rantoja yhtä aikaa..) ja varjopuolen poski muodoton eli varjoton levy.
4. Shakkilauta
Tausta on liian voimakas ja vie huomion pääkohteelta, taustassa pitää olla gradiaatiota. Kuvassa on liian voimakas ero valo- ja varjopuolen suhteen, kontrasti on liian voimakas. Muita shakkilaudan syntejä: silmien välinen linja poikkeaa selkeästi vaakasuorasta, aiheen reunat eivät ole samassa suunnassa kuvan reunojen kanssa..

Eos 5D mark II. EF 24 - 105, aukko 8, matka 105, ISO 100. Valot kuvaajasta katsottuna: päävalo soft box oikealla yläviistossa (hoitaa myös taustan valaisun), hiusvalo hunajakenno suoraan päällä ja takaa 45 astetta pelkkä kuuppa. Valot ovat merkkiä Bowens Gemini 500.

Ylimmäinen kuva on siis vallitsevien opetusmetodien mukaan täysi susi. Alemmassa kuvassa on jo vähemmän virheitä. Ei oppi ojaan kaada.

US Virging Islands, Mahogany Run

St. Thomaksen piskuinen keidas jenkkien Neitsytsaarilla omaa upean Mahogany Run golfkentän. Kenttä on sovitettu saaren pohjoispuolelle, lähelle kauneudestaan kuuluisaa Magen´s beach:ia. Saaren toiselle puolelle saapuvilta risteilijöiltä matkaa on vain vähän, mutta mutkaisilla ja kapeilla teillä aikaa kuluu hyvinkin kolme varttia suuntaansa.

1#, koiranjalkaa oikealle viimeisen puun kohdalta. Rysäytin avauksen puitten keskelle rauta nelosella, väylän tuloksena; "tämähän on vain leikkiä.."

Oasis Of The Seas, maailman suurin risteilyalus, oli siirtymisvälineemme seitsemän päivän saarikierroksellamme. Vesille päästiin Floridan Fort Lauderdalesta, ensimmäinen pysäkki Bahamalla, toinen St. Thomaksella ja kolmas St. Phillipsburgissa. Muut päivät vietimmekin sitten merta kyntäen, varsinkin alkumatka oli todellakin kyntämistä - 32 m/s puhaltaneen trooppisen tuulenvirin ansiosta.

Pelikaverit olivat vähissä, joten päätin yrittää omin nokkineni bongata ainakin yhden kentän tällä reissulla. Ensimmäinen yritykseni Bahamalla oli surkuhupaisa. Strategiani oli särmikkään suoraviivainen, marssin laivalta suoraan taksikopille ja ilmoitin aikomuksestani mennä jonnekin lähelle pelaamaan.. Taksikuski johdatteli minut joukkokuljetukseen joka oli menossa "Atlantis" -hotellille, hotellin kenttä kuulemma oli auki myös vieraspelaajille. Perillä selvisikin että kenttä on vain jäsenille ja hotelliin majoittuneille, eipä siinä muuta kuin samalla shutlella takaisin (veloituksetta). Sain sitten paluumatkalla kuskilta vinkin toisesta kentästä joka olisi kaikelle kansalle avoin, sinne kuulemma pääsi helposti ja halvalla bussilla nro 10. Minähän jäin sitten bussia odottelemaan, mutta onnekseni linjuria ei kuulunut. Turhautuneena odotteluun menin taas uudelta taksikuskilta kyselemään vinkatusta kentästä, saaren ehkä ainoa umpirehellinen suhööri kertoikin minulle ko. kentän olevan rakennustöiden alla ja siis kiinni. Bahaman golfreissu kääntyikin näin paikallisoluen  kannatuskierrokseksi.

St. Thomakselle järjestettiin laivalta golfaktiviteetti. Ehdin nippanappa mukaan aivan viime tingassa, kiitos armaan vaimoni joka retken hoksasi laivan aktiviteettiviidakosta.

Mahogany Run kannattaa pelata auton kanssa, maasto on kumpuilevaa ja etäisyydet greeneiltä teeboxseille ovat monella väylällä pitkiä. Lisäksi ilmasto on luonnollisesti kuuma ja kostea näillä leveyksillä. Laivalta ostettu voucheri sisältää pelioikeuden, kyydit ja muutaman pallon sekä golfautot, hintaa paketille kertyy 199 dollaria. Tuohon edelliseen pitää lisätä vielä mailojen vuokra, josta selviää 60 taalalla. Ihan halpaa ei ole pelaaminen päiväntasaajalla, mutta itse lohduttelin lompakkoani sillä että eipähän tarvinnut enää loppumatkasta miettiä minne matkakassansa on hukannut.

Väylät 13, 14 ja 15 muodostavat kuuluisan "Devils triangelin" eli kotoisemmin Bermudan kolmion. Mainitut väylät ovatkin melko kinkkisiä rotkojen ja mereltä puhaltelevan tuulen takia. Kannattaa käydä tsekkaamassa! 

Iguaani  hymyili etukäteen lyönneillemme väylällä 14 (par 3), tuloksena par

Supertarkkojen kuvien ottaminen yöllä

Camera	Canon EOS 5D Mark II
Exposure	3 sekuntia
Aperture	f/6.7
Focal Length	50 mm
ISO Speed	100

Canon EOS 5D Mark II

3 sekuntia

f/6.7

50 mm

100

Olet monesti nähnyt silmiähivelevän tarkkoja ja kauniita maisemakuvia, ja olet ehkä ihmetellyt miten tai millä ne oikein on otettu. Äkkiseltään voi tuntua että supertarkat postikorttikuvat ovat vain ammattikuvaajien kalliiden laitteiden ja ammattitaidon mahdollistamia. Voit kuitenkin saada yhtä hienoja ja tarkkoja kuvia millä tahansa nykyaikaisella järjestelmäkameralla. Tarvitset vain muutaman konstin ja hieman valikkosurffailua kamerasi menussa.

Ensimmäiseksi; tukeva jalusta on välttämätön lisävaruste. Jalustan voi kyllä hätätapauksessa korvata sijoittamalla kamera jonkin kiinteän esineen, kuten kiven tai kameralaukun, päälle. Jalusta ja kamera ei tietenkään saa liikahtaa yhtään (esim. tuuli voi horjuttaa jalustaa..).

Toiseksi; laita objektiivin kuvainvakain pois päältä. Tuettuna kamera ei tarvitse vakainta, joissakin kameroissa vakain aiheuttaa tärinää tuettuna kuvattaessa.

Kolmanneksi; käytä lanka- tai langatonta laukaisinta, voit käyttää myös kameran omaa ajastettua itselaukaisinta. Tämä on tärkeää, käsin painettaessa kamera tärähtää varmasti.

Neljänneksi; kuvaa ISO 100 herkkyydellä. Herkkyyden voi valita yleensä muissa kuin automatiikkatilassa. Suuremmat ISO -herkkyydet mahdollistavat lyhyemmän valotusajan, mutta "kuvakohinan" eli rakeisuuden kustannuksella. Käytä "aukon esivalintatilaa", Canonissa se on merkitty kameran päällä olevaan valintakiekkoon merkinnällä "Av". Valitse aukoksi 8.0 tai isompi luku, jolloin kaikki etualalta kaukaisuuteen tulee tarkaksi (eli syväterävyys on laaja). Useimmissa objektiiveissa aukko 8 piirtää optisesti tarkimmin.

Ja viimeiseksi, kahlaa menuvalikkoa, ja etsi sieltä "peilin (järjestelmäkameroissa on peili josta valo heijastetaan etsimen prismaan) lukitus". Peili on lukittava yläasentoon ennen laukaisua, peilin toiminta nimittäin aiheuttaa sekin tärähdyksen kameraan!

Nämä kaikki toimenpiteet on tehtävä koska yökuvissa valotusaika voi olla jopa kymmeniä sekunteja riippuen pimeydestä, käytetystä aukosta jne. Muista ottaa paljon kuvia, kamerasi pieneltä näytöltä et pysty helposti näkemään oletko saavuttanut supertarkkuutta. Uskomattomiakin asioita nimittäin tapahtuu, tämän jutun kuvauspaikka, Annapurna vuoristo Nepalissa, sijaitsee herkällä maanjäristysalueella ja minijäristys tärisyttelee tuon tuostakin kameralaitteita vaikka kuvaaja tuskin sitä itse edes huomaa.

Sitten vaan kuvaamaan upeita talvisia auringonnousuja ja -laskuja! Muista palauttaa normisäädöt kameraasi yökuvien jälkeen (minulle käy pääsääntöisesti niin että en muista tätä..) .

Golfia Himalajalla

Huikea Himalayan Golf Course, Pokhara. Useilla lyöntipaikoilla oli sadan metrin korkeusero väylälle.

Kuudes Nepalin reissu takana, Himalayan lumous pitää yhä otteessaan. Matkamme focus oli hieman aiemmasta "hikeä, portaita, jakinpaskaa, vatsatautia" -kaavasta poikkeava. Tällä kertaa vietimme vain kymmenen päivää maailman katolla, ja siitäkin kaksi golfkentillä. Oleskeluamme väritti myös poikkeuksellinen sää, normaalisti marraskuussa on kuivaa ja kirkasta - koko vuoden paras trekkisää. Nyt ilmassa oli jatkuvasti sumua, pilviä ja jopa rankkojakin vesikuuroja. Lämpötilatkin laskivat tavanomaisen parinkymmenen asteen alapuolelle.

Gokarna Golf. Sininen tii vastaa kotimaan keltaisia.

 Ensimmäinen golf-kosketus oli Gokarna Forrest Resortin upea kenttä Kathmandussa. Kenttä oli hienossa kunnossa ja käytössä golfautot, sekä Aasian malliin pakolliset caddiet. Gokarnan kenttä on rakennuttu kumpuilevaan maastoon noin puolen tunnin ajomatkan päähän Kathmandun keskustasta. Kathmandu sijaitsee noin 1400 metrin korkeudessa merenpinnasta ja kenttä vielä muutaman sata metriä korkemmalla. Jätimme kaikki golf-varusteet kotiin ja tyydyimme pelaamaan vuokravälineillä, taas kerran tuli todettua että peli ei ole varusteista kiinni - yhtä haastavaa omilla tai vierailla. Kenttää ympäröi tuuhea sademetsä, pallo hukkui helposti väylän reunan aluskasvillisuuteen ja kauemmas jorpakkoon lyödyt kannatti unohtaa saman tien mönkiäisten ja kasvuston tuuheuden takia. Lisämaustetta peliin toivat apinat, ne parveilivat useilla greeneillä ja lyöntipaikoilla, "varo apinaa" - olikin aivan konkreettinen huomautus tällä kentällä. Puolen matkan krouvissa tapasimme myös Suomen Nepalin suurlähettilään Asko Luukkaisen, hän pelasi yksin ja päästimme hänet ryhmämme edelle tauon aikana.

Suurlähettiläs Asko Luukkainen ja kirjoittaja Gokarnan klubitalolla.

Himalayan Golf Course olikin sitten astetta eksoottisempi kokemus. Kenttä sijaitsee Pokharassa, parisataa kilometriä Kathmandusta länteen. Keskustasta kentälle selviää puolessa tunnissa autolla, kannattaa kuitenkin varmistaa kuskilta että hän tietää minne ollaan menossa. Kaupunkien keskustojenkin tiet Nepalissa ovat surkeassa kunnossa, mutta tie Himalayan kentälle muuttuu metri metriltä vielä pahemmaksi. Epäusko kasvaa vielä lisää kun aletaan olemaan lähellä klubitaloa, maasto on alavaa peltoa ja kentällä pitäisi olla huikeita korkeuseroja. Lopulta peliseurueemme saapuu isolle lukitulle rautaportille, jostain tyhjästä ilmestyy paikallinen mies avaamaan portin. Edelleenkin epäilemme olevamme väärässä paikassa. Aavemainen, kolossaalinen, loppuunrakentamaton klubitalo jää taaksemme, matka jatkuu ohi keskeneräisten kaksikerroksisien loma-asuntojen ja lopulta saavumme "klubitalolle". Arvoitus ratkeaa vasta pihassa, kenttä on rakennettu tasamaata halkovaan syvään ja laakeaan joenuomaan. Ensimmäiset pari väylää pelataan "maan päällä", kolmoselta lyödään jo huima avaus rotkoon. Väylien kunnossapito tapahtuu biomekaanisesti. Kentällä parveilee nautoja, härkiä, paikallisia ihmisiä, jopa sotilasjoukkue tarpoi yllättäen kentän halki. Greenit on hyvässä kunnossa, mutta reiät varmaankin alkuperäiset. Viheriöt on ympäröity piikkilangoilla karjan vuoksi ja niille pääsee näppäristi metallisista pyörö-ovista. Himalayan Golf on nimensä ansainnut.

Maailman vaarallisin lentokenttä

Canon EOS 20D, EF 28-135. Lukla Airport, near Everest. Altitude 2700 m.

Taas kerran on lähtö Nepaliin lähellä. Reilun viikon päästä pitää kaikki kimpsut ja kampsut olla tiiviisti trekkikassissa, kamerat kaulassa ja pohkeet kunnossa. Liikaa ei ole tullut fyysistä puolta harjoiteltua, varsinkaan kun tuo selkävärkki otti itseensä (pahat kielet väittävät että liiallisesta golfin pelaamisesta muka). Ylemmässä kuvassa lumihuippuisten vuorten sankaripilotit starttaavat Luklasta kohti Kathmandua. Kenttä on aivan uskomaton, lähestyminen alkaa kolmen-neljäntuhannen metristen vuorenhuippujen välisestä laaksosta kohti valtavaa vuorenseinämää. Kiitorataan pitää osua aina kerralla, lentäjillä ei ole mitään mahdollisuutta nostaa konetta epäonnistuneen lähestymisyrityksen jälkeen, vastassa on ylitsepääsemätön luonnoneste.

Lentoon lähteminen vaatii täyden kaasun lisäksi rautaiset hermot, kenttä on liian lyhyt kaikille käytössä oleville konetyypeille. Ilmaan päästäänkin kätevästi "heittäytymällä" rotkoon, sananmukaisesti. Kiitorata on lyhyt, äärimmäisen kapea ja reilusti alaspäin viettävä. Pilotit huudattavat ja testaavat moottoreita kiitotien alussa ja trekkaajat istuvat hiljaa - katseet tiukasti ohjaamon pienissä ikkunoissa. "Matkustamon" penkit (kuten koneetkin) ovat parhaat päivänsä nähneitä. Aivan tavallista on esimerkiksi turvavyön kiinnitysten puuttuminen, olen itsekin päässyt sitomaan vyötä penkin jalkoihin.. Kone rähisee ja vaappuu täydellä vauhdilla kohti ammottavaa rotkoa kun yhtä-äkkiä kiitorata vetäistään pyörien alta! Lentäjät nostavat laitteen tyynen rauhallisesti pieneen kaartuvaan nousuun ja turistit uskaltavat vihdoin hengähtää. Jäljellä on enää lyhyt lento pääkaupunki Kathmanduun. Matka tosin tehdään vuoriston ehdoilla, koneet eivät jaksa nousta maailman korkeimman vuoriston päälle, joten lennämme laaksojen labyrintissa. Välillä siipien ja vuorenkulman välillä on vain kymmeniä metrejä. Ilmakuopan kohdalla voin vaikka vannoa että käymme alle kymmenen metrin päässä rinteestä. Perillä Kathmandun Triphuvanin kentällä olo on helpottunut ja monen matkustajan naama tuhkanharmaa.

Canon EOS 20D, EF 28-135. Lobuche, altitude 5000 m. Rescue helicopter.

Tällä kertaa matkustamme kuitenkin eri alueelle ja siirtymävälineeksi olemme valinneet bussin. Kuulostaa turvalliselta ja mukavalta, ha? Tervetuloa Nepaliin!

Parempia kuvia salamalla

Canon 5D mark II, ef 24-105 f4.0L is usm, f4.0, 1/60 s, ISO 800, lengh 73

Salamalla kuvatessa tulee helposti rumia varjoja henkilöiden tai esineiden taakse. Lisäksi kohde yleensä hieman ylivalottuu, kun taas tausta jää epärealistisen tummaksi. Yhdysrakenteisella salamalla näitä ongelmia on vaikeampi välttää.Pääsetkin aivan uudelle tasolle salamakuvauksessa kun hankit pienen erillisen salamalaitteen.  Nykyisillä erittäin herkkäkennoisilla digikameroilla pystyt helposti saamaan korkealaatuisia sisäkuvia ihmisistä.

Miten saan valokuvan taustan kauniin sumeaksi?

Camera	Canon EOS 5D Mark II
Exposure	0.005 sec (1/200)    Aika
Aperture	f/2.8                Aukko (himmennin)
Focal Length	200 mm               Zoomaus
ISO Speed	800                  Herkkyys

Canon EOS 5D Mark II

0.005 sec (1/200)    Aika

f/2.8                Aukko (himmennin)

200 mm               Zoomaus

800                  Herkkyys

Minulla on joskus kamerassani järkyttävän suuri, näyttävä ja painava teleobjektiivi, eikä se Canon 5d kamerakaan niitä pienimpiä pokkareita ole. Iso kamera kaulassa tämmöinen harrastajakuvaajakin herättää muissa näppäilijöissä pelonsekaista kunnioitusta, ja melkein poikkeuksetta raskaan kaluston kantaja luokitellaan ammattikuvaajaksi.

Edelliseen liittyen minulta kysytään usein myös kuvaamiseen liittyvistä teknisistä asioista, ja monesti olen osannut vähän vinkkiä antaakin. Ajattelin sitten pikkuisen laajentaa tätä niksi- ja vinkkiosastoa tänne bloginkin puolelle. Vinkit on tarkoitettu ihan aloittelijoille, järkkäreiden omistajille (tai semmoista suunnitteleville).

Ensimmäinen vinkki koskee sumean taustan tekemistä kuvaan. Ammattisanakielessä sumennusta sanotaan "bokeh:iksi", ja sillä on tarkoitus harhauttaa aloittelijoita ja saada helppo asia kuulostamaan kalliilta ja vaikealta.

Sumennuksen saa helposti aikaan kaikilla järkkäreillä, tosin sen laatuun vaikuttaa mm. objektiivin himmentimen aukon koko ja muoto. Tehdäänpä tämä kuitenkin helpoksi, eli jätetään kaikki turha hömppä pois.. Otat vain kamerasi ja kokeile kuvaamista säädöillä joita seuraavassa esittelen.

Kuvassa yllä on esimerkkinä Canonin eos 60D kamera ylhäältä katsottuna (ei hätää jos sinulla on Nikon tai esim. Pentax). Säätöjen symbolit ovat suht samanlaisia eri kameroissa.

Valitse ensin valintakiekosta (kuvassa vasemmalla oleva pyörä) symboli "Av" (Nikonissa "A"), se tarkoittaa aukon (himmentimen) esivalintaa. Paina nyt laukaisinta puoleen väliin (säädöt, tarkennus jne aktivoituvat puoleen väliin painalluksella).

Käännä pientä valintakiekkoa oikealla laukaisunapin vieressä, etsimeen (tai/ja näyttöön) tulee näkyviin aukon arvot jotka siis vaihtuvat kiekkoa kääntämällä.(Kiekko voi sijaita eri kameroissa vähän eri paikoissa).

Valitse nyt pienin lukema (esim. 3.5 tai 5.6) jonka saat näkyviin. Isot numerot (siis himmentimen aukon numerot) esim. 16 tai 22 antavat vähemmän syväterävyyttä - siis vähemmän sumeutta.

Ota kuva em. säädöillä esim. henkilöstä tai esineestä joka on noin metrin päässä kamerasta. Parhaan tuloksen saat kuvaamalla teleasennossa, sommittele kuva niin että kohde peittää melkein koko kuvan. Tarkasta kuva takanäytöltä - voilá, sinä osaat sumennuksen (voit nyt käyttää bokeh-sanaa, ja kaikki pitävät sinua ammattilaisena)!

Italialaiset korot

Kävin hyvän ystäväni Tumen kanssa kesällä Italiassa. Suunnitelma oli tylyn lyhyt, kamerat matkaan ja kuvataan kaikkea mistä vähänkin valoa heijastuu. Matkaan lähdettiin Ryanilla, Tampereelta. Tunsin lievää vahingoniloista mielihyvää kohdistuen kaikkiin hesalaisiin - kerrankin pääkaupunkilainen joutui matkustamaan pitkän matkan lentokentälle.

Elettiin juhannusviikkoa ja tuntui vähän väärältä jättää kotimaa kesken parhainta kesää ja -golfkautta. No, retkemme oli vain kolmen päivän mittainen - sunnuntai-illasta keskiviikkoon. Laskeuduimme siis alkuillasta Bergamoon jonne olimme tehneet valmiiksi vuokra-auton varauksen. Pikkuinen Fiat Pandamme olikin reissullamme kovassa käytössä, sillä olimme tien päällä lähes koko ajan.
Lentokentältä suikkasimme saman tien (muutamassa tunnissa) ensin Veronaan ihan aistinvaraisesti, Ilta alkoi jo olla pitkällä kun me pojat vielä zoomailimme yösijaa. Kaupunkiin saavuttaessa pikku hotelleja kuitenkin oli mukavasti tarjolla ja saimmekin neuvoteltua kelpo huoneen pariksi yöksi kohtuulliseen hintaan.

Valokuvaaminen alkoi ensimmäisen (ilta-) kaljan merkeissä. Canonin 5D II suoriutui kiitettävästi kahden hengen ryhmäkuvastamme pelkkien terassivalojen loisteessa. Kolmijalkaa paikkasi kameraukkuni pöydälle sijoitettuna. Illalla muotoutui myös hieno Italian-kuvaus suunnitelmamme; huomenna tutkisimme Veronaa ja vielä seuraavana päivänä puikkaisimme Venetziaan.

Camera	Canon EOS 5D Mark II
Exposure	0.04 sec (1/25)
Aperture	f/4.0
Focal Length	EF 24-105L 2.8 IS USM, 88 mm
ISO Speed	100

Canon EOS 5D Mark II

0.04 sec (1/25)

f/4.0

EF 24-105L 2.8 IS USM, 88 mm

100

 

Veronassakin katsottavaa riittää, missiomme mukaan otimme pari sataa ruutua upeasta vanhasta kaupungista, Romeon ja Julian parvekkeesta, mopoista, raunioista jne. Mitään varsin sykähdyttävää kennolle ei kerääntynyt. Mielestäni yksi reissun parhais otoksista (minulle) tuli puun takaa kun istahdimme pienen katukahvilan terassille expressoille (oli vielä aamupäivä, siksi emme ottaneet oluita). Paikallinen hemmo luki lehteä ja joi aamukahviaan kaikessa rauhassa, tein valmiit säädöt kameraan ja laskin sen syliini muka kahvin juonnin ajaksi. Painelin kuitenkin samalla laukaisinta tiuhaan kuvakulmaa vaihdellen. Hemmon kengät olivat kohteena ja sain mieleiseni raamin noin viidentoista otoksen joukosta. Kuvassa on mukava luonnonvalo joka vielä saa kivasti kimmokkeita jalkakäytävän mukulakivistä. Henkilöstä välittyy aito italiailainen tyyli, sukat housut, kengät - kaikki hyvin aistikkaasti valittuina. 

Nepalin lapset

Vajaa kuukausi aikaa maailman katolle lähtöön.

Canon EOS 20D EF28-135

2008 vuoden Nepalin reissulla pysähdyimme Phungi Tharga:aan lounaalle, paikka on juuri ennen temppelikylä Tengbocen hikistä mäkeä. Tengboche on Nepalin ja yksi buddhalaisen kulttuurin pyhimmistä paikoista. Kymmenet eri-ikäiset munkit ja oppilaat kansoittavat pienen kylän raitit. Koko alue kuuluu Khumbu -nimiseen alueeseen ja reittimme vie aina maailman korkeimman vuoren, Everestin, juurille.

Phungi Targassa lapset touhusivat pihamaalla omiaan, ja bongasin tämän kolmikon istuskelemasta kantajien eli porterien penkeiltä. Isoimmalla tytöllä oli hieno nukke, ja kaikesta päätellen se olikin hänen rakkain lelunsa. Kuvan toisen tytön ajatuksia voi vain arvailla, mutta ilmeestä päätellen nukke olisi hänellekin kelvannut. Ehkäpä kysymyksessä olikin sisarukset ja tänään oli isosiskon vuoro pitää lelua? Pikkuveikkaa nukkehommelit eivät tuntuneet sen kummemmin kiinnostavan.

Reissumme kohdistuu ensi kuussa Annapurna-vuoriston alueelle, joten tämä kolmikko jää varmuudella silloin näkemättä. Kaikkien maailman lasten mieliä kiehtoo luonnollisesti hienot uudet tavarat, mutta asialla on kääntöpuolensakin. Me turistit, nepalilaisten silmissä rikkaat ihmiset, tuomme pikkuhiljaa omaa kulttuuriamme heidän tykönsä. Lahjojen antaminen lähtee varmasti turistin sydämestä, kuitenkaan emme voi jokaista auttaa tai lahjoa. Ihana lahja tekee pienen ihmisen varmasti iloiseksi, mutta samalla muun katraan kateelliseksi ja jopa syrjiväksi. Mieti siis, mitä ja miten paljon haluat antaa.

Perinteisesti olen pakannut matkaan kuulakärkikyniä (nyt siis tiedät minne kaikki hävinneet kynäsi päätyvät), pyyhekumeja ja jopa pieniä ruutuvihkoja. Pienet koulutarvikkeet ovat köyhille lapsille tarpeellisia ja niitä voi antaa kaikille. Lapset osaavat kyllä pyytääkin, "give me pen", on ihan yleinen kysymys lapsilauman keskuudesta. Pyytävät lapset rahaakin ja makeisia, mutta näihin kannattaa suhtautua varovaisemmin.
Kannattaa miettiä myös miten lasten vanhemmat suhtautuvat, ajatteleppas jos tuntematon tarjoaisi sinun lapsellesi leluja, makeisia tai rahaa.. 

Pariisin perukoilla

Muutama vuosi takaperin päätin viettää laatuaikaa aivan omissa oloissani, vain minä ja kamerani. Oli helmikuu, ja mietin pääni puhki minne haluaisin lähteä, mitä tahtoisin kokea. Kriteerinä paikan valinnalle budjetin lisäksi oli juuri tuo kokemuksellisuus, halusin siis enemmän kuin vain omaa aikaa. Kaikki järjestyy netissä, ja pian huomasinkin olevani matkalla talviseen Pariisiin. Suunnitelmaa minulla ei ollut, eikä teatterilippuja, ravintolavarauksista puhumattakaan.

Matkaani voitaneen kutsua aikuisen miehen interrailiksi, sillä metroa tuli kulutettua ihan kiitettävästi.

Luonteeltani varovaisena päätin pakata valokuvauskalustoni tavalliseen reppuun kalliin näköisen kameralaukun sijaan. Suurkaupungissa on kuitenkin suuremmat vaarat tulla kolkatuksi ja ryöstetyksi, varsinkin kun yksin tallustaa. No, tällä reissulla noita rosvoja ei näkynyt eikä kuulunut, vaikka notkuin yölläkin mielestäni hieman arveluttavilla kulmilla. Kaikki meni siis mukavasti ja kun yksin kulkee, niin yksin myös päättää päivän ohjelmasta. Louvret ja monet turistien suosikkikohteet tuli koluttua, mutta Eiffeliin en kiivennyt - sen kokemuksen jätin odottamaan vielä romanttisempaa reissua varten..

Kamera oli tuolloin Canon 20 D ja optiikka tuossa kuvassa 70-300 efs.

Golf summary

Golfkentillä syksy piilottaa poloisien pelaajien pallot kuivuneiden lehtien alle. Lätäköiden vesi tirskuu ehtoopuolen golfkenkien saumoissa. Koko kesän saldoksi jää aina muutama mukava kierros, eli pelit joidenka tuloskortit säilyy pitkään työpöydän laidalla - tasavahvoissa asemissa perheen valokuvien kanssa.

Henkilökohtainen golfsaldoni on 71 kokonaista kierrosta tänä vuonna. Se tekee noin 320 tuntia liikuntaa peruskestävyysalueen keskisykkeelläni (110). Varsinaiselle pelikaudelle laskettuna kehitin kuntoni perusjalkaa siis 2,3 tuntia joka ainoa päivä (ajalla touko-syyskuu, 150 pv.) Ilmankos valmisteluharjoitus Pispalan Portaissa meni eilen helpommin kuin vuoden 2008 vastaavat.

Peruskestävyys on se kunnon osa joka kaikista helpoimmin laiminlyödään, myös huippu-urheilupiireissä. Harjoittelu ei oikein tunnu vastaavan siihen "hukattua" aikaa, kun koko aikana ei hiki irtoa. Mutta, kestävyyskunnon ja maximivoiman optimaalisen kehityksen taustalla on aina erinomainen peruskunto.

Kuva golfhanskastani, torstain sateisen kisan, ja sen auton takakontissa vietetyn yön jälkeen, kertoo jotain tuntemuksistani lajiin tällä hetkellä... Ehkäpä peli ei sujunut ihan mallikelpoisesti kun varusteetkin olivat huoltamatta.

Huomasin hanskan ryppyisen olemuksen auton takakontissa porrastreenin jälkeen. Sommittelin ensin kuvalle taustaksi golfbägiä mailoineen, sitten konepeltiä ja sorapihaa. Lopulta ymmärsin hanskan itsessään kertovan koko tarinan, siis mahdollisimman yksinkertainen ja neutraali tausta. Auton takakontin luukun sisäpuolelle on kiinnitetty musta äänieristehuopa, sain hanskan kiinni siihen helposti sen tarrakiinnikkeellä.
Luonnonvalo riitti pilvisenä iltapäivänä vielä ISO 1600 herkkyydellä, aukko 4.0, polttoväli 75, aika 1/125 käsivaralta. Pakettiobiska ef 24-105L 4.0 is usm. Canon eos 5D mark II.

Peruskuntoilu jatkuu tänään, Hiisi-golfia Lempäälässä!

Lontoossa

Camera	Canon EOS 5D Mark II
Exposure	0.008 sec (1/125)
Aperture	f/4.0
Focal Length	105 mm
ISO Speed	1600

Canon EOS 5D Mark II

0.008 sec (1/125)

f/4.0

105 mm

1600

Tyttäremme sai viime joulukuussa aivan kuningasidean - iskän kanssa piti päästä Lontooseen. No, jotenkin arvasin reissun liittyvän ostoshässäkkään, joten varauduin mentaalisti tahkoamaan Oxfordstreetiä edestakaisin. Lennot tilattiin Ryanairilta "näppärästi" netissä.

Hotellikin onnistuttiin varaamaan, tarjontaa oli vähintäänkin riittävästi. Yritimme tietenkin etsiä erittäin edullista, hyvätasoista ja sijainniltaan loistavaa majapaikkaa. Aivan luonnollisesti nuo kaikki kriteerit eivät täyttyneet varaamamme hotellin suhteen. Saimme kuitenkin edullisen ja hyvällä paikalla sijaitsevan majapaikan nimeltään Wellington Hotel. Kävellen Oxfordstreetille meni 45´, Westminster Abbey 20´, London Eye 30´ ja Piccadilly Circuit 30´. Hotellin henkilökunta oli oikein kohteliasta ja mukavaa, jopa aamupala oli ihan brittiläiseksi kelvollinen. Hotellissa tuntui selvästi historian havinaa; vuoteetkin oli hankittu 1. maailmansodan ylijäämävarastosta. Kaiken kaikkiaan kokemus oli ihan positiivinen, ainut mitä oikeasti olisin toivonut oli vessa ja suihku omassa huoneessa.

Aivan pakollisia turistikohteita meille olivat Harrodsin tavaratalo, London Eye ja Madame Tussaudsin vahakabinetti. Kuvia tuli luonnollisesti räpsittyä ja niitä voi katsella Flickrissä. Maailmanpyörä oli kiva ja tavaratalo iso, mutta vahakabinetti oli poikkeuksellisen miellyttävä yllätys. Tussaudsin "nuket" olivat erittäin hyvin tehdyt ja aidon ihmisen näköisiä, ja niitä oli paljon - useassa kerroksessa. Suosittelen Thussaudia! Niin, ja siellä minä tuohon Tomppaankin törmäsin.

Pispalan kautta Himalayalle

Vietin eilen laatuaikaa Sirpan ja Leevi-koiramme kanssa tallustellen edestakaisin Pispalan portaita Tampereella. Varustuksena meillä (kannettavan koiran lisäksi) oli päiväreput, joissa tietty kaikki tulevaa Nepalin reissua varten suunnittelemamme kamat. Onneksi suurimman osan vaatteista ja tavaroista kantaa reissulla paikalliset porterit. Sää oli eilen mainio, ja portaissa viihtyi lisäksemme kaikenlaisia urheilijoita. Tungosta ei kuitenkaan ollut, joten saimme suunnitelman mukaiset kolme nousua tehdyksi ilman jonottamista.

Kokeilin kameravarustusta ja tulin siihen tulokseen että kantamani ef 70-200L f2.8 is usm on turhan painava jötikkä rinteeseen. Täytynee tyytyä pakettiobiskaan, tai jos talous antaa periksin niin sitten hankintaan 24-70L f2.8 is usm. Testasin myös BG-E6 akku/ pystykuvauskahvaa kiinnitettynä kameraan. Kamera oli kävelyn aikana kiinni Cotton Carrierin liivissä rinnan päällä. Varustus osoittautui ongelmalliseksi koska akkukahva lisää muutenkin isokokoisen kameran kokoa ja kiinnitettynä rintapidikkeeseen estää näkemästä kenkien kärkiä alaspäin kävellessä. Muuten varustus tuntui napakalta ja tutulta. Reppuna minulla on Haglöfsin Tight Pro 48 litrainen ja kengät Lowalta. Takki Jack Wolfskin ja ohutta fleeceä alle urheilupaidan kanssa.

Normaalilla kävelyrytmillä portaat kapuaa viidessä - kuudessa minuutissa per suunta. Käykääpäs kokeilemassa, laskekaa raput niin monta kertaa että saatte peräkkäin kaksi samaa tulosta. Samalla voitte selvittää vuoristokuntonne, viisi peräkkäistä nousua/laskua kahdeksan kilon repun kanssa ilman taukoja ja olette riittävän hyvässä kunnossa esimerkiksi Everestin perusleirin reissulle.

Kohti Nepalia

Kuvattu Nokia E7 matkapuhelimella, softattu Lightroom kolmosella

Puolitoista kuukautta aikaa lähtöön kuudennelle Nepalin trekkille! Tänään keräsin oleellisimpiä kamoja Tatonkan uuteen trekkikassiin.
Joka reissulla kaman määrä vähenee jonkin verran, viime reissulla trekkikassi oli kokoa XL, nyt riittää L. Tosin tämä matka on oleellisesti aiempia lyhyempikin, niin matkan kuin ajankin puitteissa.

Kengät on tärkeimmät. Ne eivät saa missään nimessä puristaa, siksi ne ovat vähintään puolitoista kokoa "liian suuret". Kenkien ulkonäöllä ei ole yhtään mitään väliä, kunhan ne eivät hierrä, purista eivätkä muutenkaan ilmoittele olemassaolostaan millään epämiellyttävällä tavalla. Nykyiset jalkineet ovat jo pari reissua Himalayan polkuja kierrelleet, kerran Annapurnalla ja viimeksi 2008 vuonna Everestin alueella.

Kamera. Eos 5D mark ii, Bg-e6 (pystykahva/akkuperä), ef 24-105L is usm, Speedlite 580, Gitzo hiilikuitujalusta, polarisaatiosuodin, puoliharmaasuodin ja liukuvärisuodin. Akkuja, muistikortteja ja hankinnassa olisi vielä Epsonin matkakokoinen uusi varmuuskopiolaite. Varmuuskopiot olisi hyvä saada, vaikka muistikortitkin ovat ihan luotettavia. Tällä kertaa reissuun pääsee ensi kertaa Cotton Carrierin mainio "kameraliivi". Liivi on aivan käänteentekevä ison ja painavan kameran kuljetuksessa. Tähän mennessä olen menestyksellä käyttänyt liiviä mm. laskettelurinteessä suksien kanssa, kamera pysyy liivin pikakiinnityksessä kuin tauti.

Marraskuun reissumme suuntautuu Annapurnan eteläisille alueille, Ghorepani (Hevosvesi) ja Poon Hill ovat tällä kertaa kohteenamme. Auringonlaskut ja nousut sekä uskomattomat vesiputoukset pitäisi tällä kertaa saada oikein erityiskäsittelyyn. Päivitän reissutunnelmia ehkäpä viikon kuluttua. Nyt viikonloppuna on luvassa reissuporukan tapaaminen ja kas kas - pari kierrosta golfia!

Meripoika pulassa

Kävin tänään Suomen Turussa sosiaalisen median Gurulla opissa. M&M Kuntotalon Sami Hurmeella on kaikki kikat, konstit ja tietämys hallussa, opetuksen tuloksia voit nähdä jo tälle sivulle ilmestyneissä gadgeteissa ja linkeissä (pääsinpäs brassailemaan oppimallani slangilla).

Camera	Canon EOS 5D Mark II
Exposure	0.003 sec (1/320)
Aperture	f/8.0
Focal Length	45 mm
ISO Speed	200

Canon EOS 5D Mark II

0.003 sec (1/320)

f/8.0

45 mm

200

Turku tarkoittaa tärkeitä muistoja minulle. Opiskelin 1981-82 Turun suomenkielisessä merenkulkuoppilaitoksessa - Suomen Joutsenella. Oppitunnit ja -päivät vietettiin itse Joutsenella ja asuntola oli Samppalinnanmäen kupeessa. Myös Itäiset ja Läntiset pitkät kadut tulivat tutuiksi kun nuoret merikarhujen alut opettelivat iltaelämän alkeita..
Me oppilaat saimme kerran luvan kiivetä mastoihin, ja tietysti minun piti Eeronheimon Jounin kanssa päästä käymään isossa mastossa. Ensin kiivettiin märssykoriin, siihen alimmaiseen. Sitten ylempään koriin, sinnekin kiipeämisen joutui tekemään epämukavasti negatiivessa kulmassa olevia narutikkaita pitkin. Kiipesimme yhtäjalkaa Jounin kanssa niin ylös kuin vain mastoon lopulta pääsimme ja jäimme hetkeksi ihailemaan saavutustamme ja upeita Aurajokimaisemia.
Lopulta Jouni kiipesi ketterästi alas, mutta minä jäin omalle puolelleni mastoa valokuvaamaan vielä hetkeksi. Alaslähteminen negatiivisessa kulmassa tuntui jännittävältä ja vähän pelottavaltakin, mutta menihän se Jounikin.. Lahonnut köysistö katkesi jalkojeni alta juuri kun olin saanut ruhoni koko painollaan korin alle köysien varaan, ja jäin pelkistä käsistäni roikkumaan vantteihin (pitkittäiset köysistöt/vaijerit)! Sain sitten rimpuiltua itseni takaisin koriin ja jäin sinne tutisemaan kuin haavan lehti. Kannella muut oppilaat ja opettaja katselivat siihen malliin minua, että päätin yrittää laskeutumista toiselta puolelta samantien - ennen palokunnan ja "kympin uutisten" kuvausryhmän kutsumista.
Saatte uskoa että polvet löi loukkua kun lopulta pääsin turvallisesti laivan kannelle. Kiipeilymme loppui sitten siihen paikkaan, eikä merenkulkuoppilaitoksen rahat riittäneet köysistöjen uusimiseen vielä moniin vuosiin. Taidettiin lopulta olla Jounin kanssa viimeiset Merimiesoppilaat Joutsenella jotka siihen mastoon kiipesivät.